Olen ehkä tietämättäni kulkenut vuosia oman juoksijani varjossa. Yrittänyt kaivaa esiin sen mitä olen ihannoinut. Neljän vuoden tavoitteellinen harjoittelu on auttanut minua löytämään itsestäni Juoksijan. Olen saanut vastauksia omiin kysymyksiini, mitä tämä jatkuva taival on opettanut. No mitä se sitten on opettanut ja antanut, kun sitä niin kovin painotan monissa julkaisuissani. No ensimmäinen asia on se, että harjoitellessa olen oppinut miten monipuolinen laji juoksu on. Harjoitukset ovat vaihtelevia ja mielenkiintoisia. Harjoittelukausi jakautuu omiin osiinsa. Olisi ollut ihana käyttää sanaa jana, mutta se nyt ei taida tähän sopia. Pidän veryttelyä yhtenä tosi tärkeänä asiana minkä olen oppinut vasta harjoitusohjelman kautta. Alkuun oli todella vaikeaa pitää veryttelyjuoksu aivan kevyellä hölkällä ja kun se ei toteutunut, se vaikutti negatiivisena koko lopun juoksuun. Meni loppujen lopuksi aika kauan ennen kuin opin veryttelemään oikein, minulle so
Blogi on eräänlainen pohdintapäiväkirja mistä kaikki alkoi ja miten kuntojuoksijana voin päästä lähemmäs tavoitteitani . Kokemuksia juoksutapahtumista ja niihin valmistautumisista , omasta tavoitteellisesta harjoittelusta. Ajatuksia monista juoksuun liittyvistä asioista, juoksun sosiaalisuudesta, juoksun eri muodoista, kokemuksia ja mielipiteitä juoksuvarusteista. Tervetuloa blogiini, mukaan erilaisiin juoksuhetkiini 🐞