Kaarinan RataUltra oli neljäs ultramatka omien juoksujeni joukossa. Olin tyytyväinen sillä hetkellä kun kiinnitin numeroa vyölle ja lähdin astelemaan starttialueelle. Jalkavammaa ja pientä sairastelua oli kulkenut matkassa viime syksystä tähän kevääseen. Olin ehkä enemmän täpinöissäni kuin koskaan aikaisemmin ja silti epävarmuus jyskytti taka-alalla. Kisa aamuna tunnustelin olotilaani ja totesin etten ole terävimmilläni eikä päivän vire ole sellainen mitä olisin toivonut. Tämän sain huomata matkan aikana juostessani 6 tunnin rataultraa. Kevään ensimmäiset lämpimät kelit yllättivät pari viikkoa ennen kisaa ja tämä sekä siitepölyt vaikuttivat siihen että jouduin titrailemaan astmalääkkeeni ja sain sen kyllä ihan ok tasolle ennen kisan alkua. Töissä vallinnut stressaava kausi vaikutti myös palautumiseeni ja huomasin tämän viimeisten viikkojen aikana. Kevyen jakson otin niin kevyesti kuin vain voin. Kis
Blogi on eräänlainen pohdintapäiväkirja mistä kaikki alkoi ja miten kuntojuoksijana voin päästä lähemmäs tavoitteitani . Kokemuksia juoksutapahtumista ja niihin valmistautumisista , omasta tavoitteellisesta harjoittelusta. Ajatuksia monista juoksuun liittyvistä asioista, juoksun sosiaalisuudesta, juoksun eri muodoista, kokemuksia ja mielipiteitä juoksuvarusteista. Tervetuloa blogiini, mukaan erilaisiin juoksuhetkiini 🐞