Kesäkerttu...Juoksijaksi...

                                             Joku on joskus ihmetellyt juoksujani. Onko lomallakin pakko juosta ja juhlapyhinä,   juhannuksena joulunakin.  On kivaa sisällyttää juoksu arjen  niin kuin juhlankin sekaan ja kun on sitä aikansa tehnyt, huomaa sen kuuluvan siihen ihan kuin minkä muunkin asian. Ei ole pakko, sitä vaan haluaa.  Olen jo monena vuotena juossut aatto aamun lenkkini  aamun hiljaisuudessa. Voin ihan kuulla miten kylä tuhisee ennen kuin  se heräilee juhlapäivään.  Aatto aamun tunnelmassa on jotain taian omaista ja silloin kun lumi on maassa ja pakkanen nipistelee kasvoja on ihana hengittää kylmää ulkoilmaa ja  nauttia hiljaisuudesta, nostaa jalka irti maasta ja ei nostaa laukkaa vaan  nostaa itsensä juoksuun. Jouluviikko oli kiireinen niin töissä kuin kotonakin. On kivaa valmistella juhlaa ja yrittää siinä  samalla elää koko arjen niin kuin tekisi sen muutenkin.  Jouduin aina vähän pohtimaan ja suunnittelemaan mihin väliin saan tärkeän juoksuni. Yllättävän hyvin se

                         Maanantain lepopäivänä huomasin että melkein viikon jatkunut väsymys oli ohi.   Olin ollut kipeä ja väsymys jatkui yllättävän pitkään. Tuntuu että olisi pitänyt vaan nukkua.  Maltoin tuon tuntemuksen ja jätin kaikki harjoitukset väliin. En ollut hyvässä fyysisessä kunnossa, tiesin sen  ja annoin ajan kulua mutta maanantaina kaikki oli toisin. Tiistaina oli ohjelmassa 3km juoksua, väliin koordinaatiot ja hyppelyt, lyhyet vedot   ja loppuun taas 3 km juoksua.  Voin sanoa että kun työpäivän jälkeen piti vetää treenivaatteet päälle, oli kyllä todella vaikeaa. Pimeys, luihin ja ytimiin käyvä tuuli, harmaa tihkusade ei nostanut fiilistä yhtään.  Edellisestä treenistä oli kulunut kuusi päivää, niin ihan ei menty samalla vireellä.  Oli lähellä etten mennyt matolle juoksemaan mutta kaipasin työpäivän jälkeen raitista ilmaa. Laitoin nastalenkkarit jalkaa ja suuntasin jääkoppuralle.  Otin Ranin vyölle ja juoksin sen kanssa. Lähdin matkaan ihan hiljaa että kroppa lämpenee

        Vaihtelevissa keleissä ja mietteissä on puskettava vuoden pimeintä aikaa. Jäätävä sade saa muistamaan miten erilainen voi olla päivä tänään ja huomenna.  Kaunis auringon lasku joka näyttää aivan tulivuoren purkaukselta antaa työpäivän jälkeen innostavan halun päästä ulos juoksemaan. Ja kun olet vaihtanut vaatteet ja tehnyt viimeiset lämmittelyt ennen juoksuun lähtöä, on jo pilkkopimeää.      Sitä jotenkin kerää itsensä ja joutuu vähän piiskaamaankin. Toisaaltaan on mieletön into harjoitteluun mutta jotenkin on sellainen pysähtynyt olo vaikka ensi vuoden suunnitelmat on jo tehty, ehkä se tuntuu kuitenkin niin kaukaiselta.  Välillä tunnen tyhjyyden, aivan kuin jotain olisi päättynyt. Vaikka ei kuitenkaan. Ehkä nämä sekavat tunteet kuitenkin kuuluvat asiaan. En aina voi olla innostunut hetkestä, joudun joskus istumaan korvat lurpassa ja hyväksyä oman lässähtäneisyyteni. Olin kipeä, juoksu jäi juoksematta, ehkä se johtui siitä. En päässyt Aktia cupin vitoselle.  Olisin

                      M arraskuun alussa vietin tuttuun tapaan aikaa Vuokatin ihanilla ulkoilureiteillä   ja  poluilla.  Minun oli tarkoitus jatkaa Vuokatista matkaa Joensuuhun mutta nivelside vamma sai jättämään tuon reissun väliin ja siirsin 12 h rataultrajuoksun ensi vuoteen.  Otin sauvakävelyn korvaavaksi harjoitteluksi juoksun sijaan. Jalka kipuili juoksussa vaikkei se kokonaan kiellettyä ollutkaan. Kivun mukaan liikkuminen oli sallittu mutta silti halusin säästellä jalkaa etten vaan olisi pahentanut vammaa juoksemalla.                  Vierailin Vuokatissa viikon verran ja rakensin itselleni päiväohjelman joka rytmitti päivän kivasti ja pääsin koiran kanssa näkemään taas sitä ihanaa luontoa ja nuuskimaan naavaa raikkaassa syyssäässä. Ennen aamupalaa kävin herättyäni hölkkä-juoksemassa ihan lyhyen kahden kilometrin lenkin. Lenkki virkisti ja toivotti hyvät huomenet uuteen päivään. Oli ihanaa kun ei ollut kiire mihinkään. Rauhallisen aamupalan jälkeen pakkailin tutun juoksuliivin t