Talvijuoksu on ihan mielettömän kivaa silloin kun voi juosta talvisissa olosuhteissa. Pakkanen ei haittaa treenille lähtöä, mutta se mistä olen tarkka, haluan että alusta on juostavaa. En tykkää möyriä lumisohjojää möhjössä enkä juosta epätasaisella jääkoppuralla. Talvella juoksukilometrejä kertyy sen verran paljon että haluan suojella jalkojani ja välttää mahdolliset muljahdukset ja kaatumiset. Talvijuoksu pistää minut aina miettimään varustusta, haluaisin että juoksu on mahdollisimman mukavaa talvijuoksuvaattein. Etelä Suomessa tämän talven kelit ovat olleet melko vaihtelevia mutta mitään kovia pakkasia ei ole ollut. Tosin juoksualustasta johtuen olen juossut juoksumatolla enemmän kuin koskaan mutta ne talvijuoksut jotka olen ulkona juossut, olen nauttinut ihan valtavasti. Asicsin talvijuoksu takki on ollut minulle tämän talven ihana lemppari. Olen aikaisempina talvina pukenut kropan yläosaan topin, teknisen aluspaidan, teknisen juoksupaidan ja kovemmilla pak
Blogi on eräänlainen pohdintapäiväkirja mistä kaikki alkoi ja miten kuntojuoksijana voin päästä lähemmäs tavoitteitani . Kokemuksia juoksutapahtumista ja niihin valmistautumisista , omasta tavoitteellisesta harjoittelusta. Ajatuksia monista juoksuun liittyvistä asioista, juoksun sosiaalisuudesta, juoksun eri muodoista, kokemuksia ja mielipiteitä juoksuvarusteista. Tervetuloa blogiini, mukaan erilaisiin juoksuhetkiini 🐞