Naisten Kymppi juostiin aurinkoisessa säässä jota kylmä tuuli välillä viilensi. Olin juossut Naisten Kympillä edellisen kerran 2007, joten aikaa oli vierähtänyt. Tosin ensimmäisestä kerrasta vielä enemmän sillä 30.5.1993 juoksin ensimmäisen Naisten Kymppini ja tuon tapahtuman seurauksena juoksen yhä edelleen. Kotkyt vuotis juhlajuoksu siskoni kanssa nostatti vuosien muistoja mieleeni ja reitin varrella niitä oli ihan äärettömän kivaa muistella. Muistan miten mieletön voittaja fiilis oli kun ensimmäisen kerra juoksin maaliin. Mitään virallista ajan ottoa ei silloin ollut ja juuri ehkä se teki osallistumisesta helppoa. Alun suunnitelmissa meillä olikin silloin kolkyt vuotta sitten, kävellä reitti läpi ja viettää tapahtuman jälkeistää aikaa piknikillä. Mutta alun hölkkä askeleet toivat meidät silloin hölkäten maaliin. Naisten Kymppi täytti silloin kymmenen vuotta. Nykyajan Naisten Kympillä on mahdollisuus myös ajan ottoon. Mutta päätin jo silloin kun ties
Blogi on eräänlainen pohdintapäiväkirja mistä kaikki alkoi ja miten kuntojuoksijana voin päästä lähemmäs tavoitteitani . Kokemuksia juoksutapahtumista ja niihin valmistautumisista , omasta tavoitteellisesta harjoittelusta. Ajatuksia monista juoksuun liittyvistä asioista, juoksun sosiaalisuudesta, juoksun eri muodoista, kokemuksia ja mielipiteitä juoksuvarusteista. Tervetuloa blogiini, mukaan erilaisiin juoksuhetkiini 🐞