Eräs juoksijaystäväni antoi minulle vahingossa nimen Kesäkerttu. Oikeastaan se nimi sopii minulle aika hyvin, sillä olen aina ollut jonkinlainen haaveilija. On ihanaa unelmoida ja toivoa tietäen että mahdotonkin voi joskus olla mahdollista. Nurmikko jolla tuossa nuoruudenkuvassani seison oli kesäisin yleisurheilukenttä pituus-ja korkeushyppypaikkoineen. Ruohonleikkurin jäljillä juoksin "radalla". Talvisin vaadin isääni jäädyttämään nutrsille luistelukentän valssihypyille ja pirueteille. Välillä hiihdin ja kuvittelin olevani Helena Takalo. Halusin olla urheilija. Päädyin kuitenkin tanssisaleille vuosikausiksi ja sisälläni elää pieni tanssija loppu elämän. Aikuisena ajauduin tyttäreni vanavedessä hevostallille, hevosen omistajaksi, kengittäjäksi hevoselleni. Opin ratsastamaan koulua ja hyppäämään esteitä. Rakastin hevosia ja tallin tuoksua. Heinätalkoot oli heppakesien parhaita hetkiä. Juoksulenkeillä olin käynyt sattunaisesti aina. Välissä tosin saattoi olla vu
Olen pohtinut vastausta saamaani kysymykseen. Mikä on juoksumatkoista minulle se mieleisin? Tähän on todella vaikea vastata sillä juoksu on niin monipuolinen laji. Toki omalla kohdallani olen saanut opetella juoksemaan eri matkoja eri tavalla ja tämä on tehnyt juoksuharjoittelusta ihanan mielekästä puuhaa. On ollut oma tiensä opetella juoksemaan kymppi kymppinä ja maraton maratonina. Ja kun tähän vielä lisätään matkoista 800m, on koettu juoksuharjoittelun nautinnon monipuolinen kirjo. Ja tässä sitä sitten ollaan. Mikä on se mielekkäin. Helsinki 2009 42.2 km Tässä kuvassa kuvittelin vielä juoksevani maratonia seuraavanakin vuonna mutta kuten olen aiemmissa postauksissa kertonut lopetin juoksun kokonaan muutamaksi vuodeksi. Siirryin kovatehoisille ryhmäliikuntatunneille, viisi kertaa viikossa. Kroppa meni aivan sekaisin ja painoa kertyi. Kuvittelin mitä kovempi meno ja mitä useammin, sen parempi. Tukholma 2016 42.2 km Seuraava maraton oli tusk