Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2023.

Polar Kertoo Kaiken....🐞

              Edellistä kirjoitustani päättäessä mietin, olisiko se pitänyt päättää vasta Suomessa. Vaikka paluu matka silloin oli jo melkein aluillaan, silti kaikkeahan voi tapahtua ja niin tapahtuikin.        Kirjoitin myös miten perjantaina ennen kotiinpaluuta heräsin aikaisin. Olin nukkunut hyvin ja tunsin oloni ihan normaaliksi.  Ja niin tein lenkin aallonmurtajalle. Muistan kuitenkin ihmetelleeni kun yhtäkkiä Polarin kello näyttikin Nightly Recharge tilan Heikko. Ajattelin että no näyttää mitä näyttää ja mietin että kello on ollut yöllä huonosti kädessä tai jotain muuta  ja vempeleitä ne vain ovat. Ei vempeleisiin pidä liikaa tuijottaa.       Hyppään edellisen postauksestani kohdasta siihen mitä en siis vielä kirjoittanut. Kotiin paluu.  Aloin joskus neljän aikaan perjantai iltapäivällä pakkaamaan tavaroita ja ihmettelin miten kylmä oli. Säädin ilmastoinnin ja jatkoin toimiani. Ei mennyt kauaakaan kun kädet täristen hain kuumetta alentavaa. Olo oli surkea ja alkoi juoksuttamaan w

Costa Blanca...Torrevieja....🐞

                Saavuttiin Torreviejaan  lauantaina. Lento oli ajallaan ja hyvin ennätti vielä merenrantaan ennen kuin aurinko laski illaksi. Olin nukkunut matkaa edeltävän yön pienessä horroksessa ja olin tosi väsynyt. Ajattelin että sunnuntain pitkis 18 km juostaan heti aamusta. Silloin on vielä viileämpää ja muutenkin kivaa juosta kun ihmisiä on  vähemmän liikkeellä.         Sunnuntaina heräsin  kuitenkin pienessä kurkkukivussa eikä olo ollut yhtään levänneen oloinen. Muistan joskus aiemminkin miten lentomatkan jälkeen on ollut samanlaisia oireita. Epäilen että astmaatikkona koneen ilmastointi vaikuttaa. Se jotenkin tuntuu niin kovalta ja kuivaltakin toisinaan.                Päätin jättää pitkiksen juoksematta ja jatkaa oleilua rauhalliseen tahtiin. Ja kun olo paranee, palaan normaalisti harjoitusohjelman pariin.  Maanantai oli lepopäivä ja olokin paljon parempi. Seuraava harjoitus suunniteltu tiistaille ja siinä toivottavasti pääsen palaamaan taas harjoitusten pariin.       Maanan

Joskus Kaasu Hirttää Kiinni...🐞

                           Olen oppinut siihen että harjoittelu vaatii aina myös oman valmistautumisensa. Parempi miettiä mitä lähtee tekemään ja miksi. Missä olosuhteissa, kuinka pitkään, missä ja millaisissa varusteissa. Joskus on käynyt niinkin kun olen lähtenyt kylmiltään ajelemaan, kaasu hirtää kiinni enkä edes miettinyt ajelusta yhtään mitään. Saati että olisin ennakkoon tutustunut menopeliin. Onneksi kuiten loppu hyvin, kaikki hyvin.                                Harjoitusohjelma koostuu hyvin monipuolisista harjoituksista. Mitä enemmän kokemus on karttunut, sitä enemmän mietin sitä, mitä teen ja miksi. Mikä on harjoituksen tarkoitus, missä sen voin tehdä ja millä varusteilla. Ajankohdalla ei muuten väliä, kunhan olen rytmittänyt ruokailun oikein ennen treeniä.                    Treeniviikon aloittaa usein harjoitus joka on kevyt mutta herättelee mukavasti. Edellisen viikon treenien välissä on voinut olla lepopäivä tai jopa pitkä lenkkikin. Juoksun on tarkoitus oll

Juoksun Vuoksi....🐞

          Muistan juosseeni numeropaita päällä Pamit jalassa loppukesän tuoksuisen hetken lyhyttä reittiä  patsaan äärelle. Stadion teki suuren vaikutuksen  ja sai minut tapittamaan tv:stä kaikki mahdolliset urheilukilpailut. Toivoin joskus kilpailevani itsekin, enkä oikeastaan koskaan heittänyt sitä ajatusta mielestäni vaikka vuosikausiksi, vuosikymmeniksi sen toisinaan  unohdinkin.           Olen saanut paljon kyselyjä oman InstaGram tilini kautta ja toki muualtakin. Mikä motivoi harjoittelemaan? Kauanko olen harjoitellut tavoitteellisesti? Millä harjoitusohjelmalla harjoittelen? Mikä auttaa parantamaan tuloksia? Miten yhdistän harjoittelun muuhun arkeen?  Olen tässä blogipäiväkirjassani näistä aiheista jo kirjoittanutkin mutta olen otettu harjoitteluuni kohdistuvaa kiinnostusta ja avaan tässä minulle keskeisiä asioita sen punaisen langan ympärille joka saa jatkamaan päivästä toiseen.  Olen aina harrastanut liikuntaa. Liikkunut fiiliksen mukaan oman hyvän olon saavuttamiseksi. Kuntoj