Siirry pÀÀsisÀltöön

The Valley of dreams.... 🐞

The Valley of dreams on soinut varmaan miljoona kertaa treenistĂ€ treeniin. KesĂ€kuu oli kaiken puolin erilainen harjoittelun suhteen mutta antoi samalla hyvin aikaa takareidelle parantua. TĂ€ytyy kyllĂ€ sanoa ettĂ€ sitkeĂ€ ja inhottava vaiva. SiinĂ€ vaiheessa kun tapaturmasta oli kulunut kuusi viikkoa, voin sanoa ettĂ€ sellainen perusparaneminen oli aika hyvĂ€llĂ€ mallilla.  Sanotaan ettĂ€ luu luutuu noi kuusi viikkoa, toki aina vĂ€hĂ€n murtumatyypistĂ€ kiinni sekin, vamman laadusta sekĂ€ muista fysiologisista tekijöistĂ€. 
Pehmytkudosvamma voi joskus olla jopa hankalampi parantumaan 

 
ja ilkeĂ€ sekĂ€ vakavasti otettava sekin. 
Kipu kertoi minulle milloin pitÀÀ höllĂ€tĂ€ ja mitĂ€ liikkeitĂ€ voin tehdĂ€. 

KesĂ€kuussa pÀÀsin mukaan jazztanssisessioon joka toi mukavaa vaihtelua juoksuharjoittelulle. Oli ihanaa huomata miten aiemmin opitut liikesarjat palasivat jostain ihmeen liikearkiston kansiosta muistiin ja tuntui kuin olisin tehnyt askelsarjan eilen vaikka todellisuudessa aikaa oli kulunut parikymmentĂ€ vuotta. 
Viimeisen kerran tanssisarjan lĂ€pi viennissĂ€  totesin hiljaa itsekseni  musiikkin loputtua jÀÀdessĂ€ni paikoilleen loppuasentoon ; tĂ€ssĂ€ oli juoksun flow... olen niin monesti sitĂ€ hokenut ettĂ€ parhaimmillaan juoksu on kuin kevyttĂ€ tanssia, etenevÀÀ ihanaa kropan jatkuvaa liikettĂ€. Musiikki yhdistettynĂ€ jatkuvaan liikkeeseen tekee siitĂ€ nautittavan paketin. 
Musiikki kuuluu mun treeneihin ja kesÀkuun suosikki oli Stive Morganin The Valley of dreams.
Tanssijasieluni jĂ€i askeltamaan jazztanssin tanssisarjaa ja tulee vielĂ€ palaamaan sen rytmiin ja liikkeeseen. 


Juokseminen sujui ihan ookoo lailla mutta edelleen takareisi muistutteli ja vihoitteli tietyissÀ liikkeissÀ ja suunnan vaihdoissa. Toki myös tanssiessa jouduin rajoittamaan ja jÀttÀmÀÀn esimerkiksi jalan heiton pienemmÀlle liikkeelle ja varoin venytyksissÀ, suunnan vaihdot sujuivat hyvin sukat jalassa. JuoksukengÀllÀ ei niin kevyesti voi assulla pyörÀhdellÀ.
Kevyt tasainen juoksu ja tasaiset vedotkin sujuivat ihan hyvin mutta en olisi vielĂ€ ollut valmis koviin kiihdytyksiin enkĂ€ uskonut ettĂ€ olisin pystynyt pitkÀÀn pitĂ€mÀÀn  yllĂ€ kovempaa juoksuvauhtia. IkĂ€vĂ€ vihlaisu saattoi johtaa pieneen jalan pettĂ€miseen, aivan kuin lihas olisi vihlaisun jĂ€lkeen jotenkin puutunut. EhkĂ€ siellĂ€ tietyssĂ€ liikkeessĂ€ hermo jĂ€i pieneen puristukseen eikĂ€ lihas toiminut niin kuin normaali tilanteessa pitĂ€isi. 
Harjoittelua juosten vĂ€hennettiin ja siirryttiin korvaavaan harjoitteluun jonka toteutin pyörĂ€illen. 

En ole mikÀÀn hyvĂ€ pyörĂ€ilijĂ€, tykkÀÀn siitĂ€ kyllĂ€ kovasti. Olen tehnyt muutamia 100 -150km pĂ€ivĂ€retkipyörĂ€ilyjĂ€ ystĂ€vien kanssa ja harrastanut työmatkapyörĂ€ilyĂ€. 

Työ kahdessa vuorossa ja arjen aikataulut eivĂ€t oikein tue pĂ€ivittĂ€istĂ€ pyörĂ€ilyĂ€ töihin vaikka niin haluaisin, ei tarvitsisi kĂ€yttÀÀ autoa niin paljoa. Toki kaikkihan on mahdollista mutta silloin on muutettava arkea. Nyt ei kuitenkaan lĂ€hdetĂ€ muuttamaan. Jos olisi kyse vain minusta, se ehkĂ€ onnistuisi mutta se ettĂ€ poikani pÀÀsee jenkkifudistreeneihin kaikkine varusteineen ajoissa,vaatii vĂ€hĂ€n suunnittelua pĂ€ivÀÀn. No hyvĂ€kuntoinen nuorimies kyllĂ€ pyörĂ€ilee reilun kumpin kamoineen treeneihin ja takasin jos on pakko. Intohimo urheilu hĂ€nellĂ€kin. 

Korvaavan harjoittelun toteutin viikon ajan työmatkapyörĂ€ilyllĂ€. Yhteen suuntaan matkaa tulee n. 14km. Töihin pĂ€in enempi ylĂ€mĂ€ki voittoista mutta pĂ€ivĂ€n pÀÀtteeksi kiva lasketella vĂ€hĂ€n rennommin kotia kohti. Jos olisi kyse vain minun arjesta, ajelisin pyörĂ€llĂ€ töihin ympĂ€ri vuoden. 
Syyssateineen sadepuvussa on ollut kiva rullailla rauhassa ja talvinen parinkympin pakkasaamu tammikuun hÀmÀrÀssÀ on hienoja kokemuksia ja upea fiilis aloittaa pÀivÀn työt. Kunnon happihyppelyt ja endorfiiniryöppy samalla kertaa.
Viikon keskipitkiksen ajelin mökkimaisemissa. Tarkistin ensin b-barkista reitin valmiiksi reilun neljĂ€nkympin matkalle. Tosin siitĂ€ en saanut selvĂ€ksi ettĂ€ yli kolmasosa reitistĂ€ oli pehmeÀÀ soratietĂ€ ja teki matkan teosta hieman haastavan maantieajoon tarkoitetulla jousettomalla ohutrenkaisella ajokilla. Matka ihanassa maalaismaisemassa helteisessĂ€ kesĂ€ssĂ€ taitui, yllĂ€tyitkö yhtÀÀn, ilman musiikkia, kesĂ€tuulen ÀÀntĂ€ kuunnellen. Treenatessa kuuntelen aina musiikkia mutta pyörĂ€illessĂ€ en. Haluan kuulla ja tietÀÀ mitĂ€ ympĂ€rillĂ€ tapahtuu ja onhan se kai ihan tieturvallisuus juttukin. 

KesĂ€kuun lĂ€mpimĂ€t sÀÀt, tosin mielestĂ€ni ihanat kyllĂ€kin, tekivĂ€t harjoittelusta omalla tavallaan haastavatkin. 

Erityisesti Ranin kannalta, hellekelit estÀÀ pitkÀÀ lenkittelyĂ€ mutta kevyttĂ€ vitosen ja kympin lenkkiĂ€  pystyy hyvin menemÀÀn kunhan loppuun saa hyvĂ€n jÀÀhdyttelyn ja raikkaat juomat. Mulla on aina Ranille pieni kippo ja lötköpullollinen  vettĂ€ mukana.
Harjoittelu jazztanssin, juoksun, pyörÀilyn ja voimaharjoittelun merkeissÀ oli kiva yhdistelmÀ. Hellelenkin vÀlissÀ oli kivaa piipahtaa viileÀllÀ tanssisalilla ja tehdÀ osa voimaharjoittelusta viilentimellÀ varustetulla kotisalilla. Parasta oli kuitenkin huomata ettÀ korvaava harjoittelu oli tehnyt hyvÀÀ takareiden revÀhdykselle.

Harjoitusohjelman vaihtuessa pÀÀsin taas tĂ€ysipainoisesti palaamaan juoksun pariin. 
Luottavaisin mielin lĂ€hden testaamaan kympin kuntoa parin viikon pÀÀstĂ€ ja harjoittelu kohti elokuussa juostavaa maratonia jatkuu hyvĂ€llĂ€ sykkeellĂ€. 
Ultrallekin jo nappia painoin mutta siihen on onneksi vielĂ€ reilusti aikaa. 


KesĂ€lomalla nautin harjoittelusta, kuuntelen kaikenlaista musiikkia, rauhoitun ja rentoudun kivan kirjan kanssa. Lukeminen on ihanaa vastapainoa sille kaikelle arjen liikkeelle niin töissĂ€, treeneissĂ€ ja ihan muutenkin. On kivaa lukea kirjoja aiheet laidasta laitaan, vĂ€lillĂ€ kevyempÀÀ, toisinaan taas enemmĂ€n pohdittavaa. Ja kuitenkin aina kaiken lukeman lopputulos on oman pohdinnan nĂ€köinen. 


.... LennĂ€ lennĂ€ KesĂ€kerttu... The Valley of dreams tahtiin... fiilistellen ja nauttien....🐞

Kommentit

TÀmÀn blogin suosituimmat tekstit

Polar Kertoo Kaiken....🐞

              EdellistĂ€ kirjoitustani pÀÀttĂ€essĂ€ mietin, olisiko se pitĂ€nyt pÀÀttÀÀ vasta Suomessa. Vaikka paluu matka silloin oli jo melkein aluillaan, silti kaikkeahan voi tapahtua ja niin tapahtuikin.        Kirjoitin myös miten perjantaina ennen kotiinpaluuta herĂ€sin aikaisin. Olin nukkunut hyvin ja tunsin oloni ihan normaaliksi.  Ja niin tein lenkin aallonmurtajalle. Muistan kuitenkin ihmetelleeni kun yhtĂ€kkiĂ€ Polarin kello nĂ€yttikin Nightly Recharge tilan Heikko. Ajattelin ettĂ€ no nĂ€yttÀÀ mitĂ€ nĂ€yttÀÀ ja mietin ettĂ€ kello on ollut yöllĂ€ huonosti kĂ€dessĂ€ tai jotain muuta  ja vempeleitĂ€ ne vain ovat. Ei vempeleisiin pidĂ€ liikaa tuijottaa.       HyppÀÀn edellisen postauksestani kohdasta siihen mitĂ€ en siis vielĂ€ kirjoittanut. Kotiin paluu.  Aloin joskus neljĂ€n aikaan perjantai iltapĂ€ivĂ€llĂ€ pakkaamaan tavaroita ja ihmettelin miten kylmĂ€ oli. SÀÀdin ilmastoinnin ja jatkoin toimiani. Ei mennyt kauaakaan kun kĂ€det tĂ€risten hain kuumetta alentavaa. Olo oli surkea ja alkoi juoksuttamaan w

Costa Blanca...Torrevieja....🐞

                Saavuttiin Torreviejaan  lauantaina. Lento oli ajallaan ja hyvin ennĂ€tti vielĂ€ merenrantaan ennen kuin aurinko laski illaksi. Olin nukkunut matkaa edeltĂ€vĂ€n yön pienessĂ€ horroksessa ja olin tosi vĂ€synyt. Ajattelin ettĂ€ sunnuntain pitkis 18 km juostaan heti aamusta. Silloin on vielĂ€ viileĂ€mpÀÀ ja muutenkin kivaa juosta kun ihmisiĂ€ on  vĂ€hemmĂ€n liikkeellĂ€.         Sunnuntaina herĂ€sin  kuitenkin pienessĂ€ kurkkukivussa eikĂ€ olo ollut yhtÀÀn levĂ€nneen oloinen. Muistan joskus aiemminkin miten lentomatkan jĂ€lkeen on ollut samanlaisia oireita. EpĂ€ilen ettĂ€ astmaatikkona koneen ilmastointi vaikuttaa. Se jotenkin tuntuu niin kovalta ja kuivaltakin toisinaan.                PÀÀtin jĂ€ttÀÀ pitkiksen juoksematta ja jatkaa oleilua rauhalliseen tahtiin. Ja kun olo paranee, palaan normaalisti harjoitusohjelman pariin.  Maanantai oli lepopĂ€ivĂ€ ja olokin paljon parempi. Seuraava harjoitus suunniteltu tiistaille ja siinĂ€ toivottavasti pÀÀsen palaamaan taas harjoitusten pariin.       Maanan

Saul SM Maraton....🐞

Perjantai 13.10.23                                                      Perjantai kolmastoista pĂ€ivĂ€ on kulkenut aikojen saatossa epĂ€onnen pĂ€ivĂ€nĂ€. Vaikkei oma pĂ€ivĂ€ni vielĂ€ pÀÀtökseen olekaan kulkenut se herĂ€si minulle varsin mukavasti. Tunsin itseni hyvin voimalliseksi ja yölliset sykkeet olivat palautuneet tĂ€ysin normaaliksi sairasteluiden jĂ€lkeen.  Huominen Saul SM Maraton starttaisi Vantaalla kello 11.00. Oltiin menty kuullostellen vointia ja herĂ€telty kroppaa juoksemaan. Syöty hyvin ja nukuttu. Tankkaus sujunut nappiin. Noudatettu kaikki lÀÀkĂ€rin ohjeet ja tĂ€nĂ€ aamuna uskalsin toivoa ettĂ€ startti tapahtuu huomenna. Lopullinen pÀÀtös tehdÀÀn vasta kalkkiviivoilla.  EnsimmĂ€isen kerran voin sanoa etten jĂ€nnitĂ€ yhtÀÀn. Etenen juuri niinkuin edetĂ€ voin. Viimeinen herĂ€ttely lenkki odottaa vielĂ€ ja minĂ€ keskityin vain lomapĂ€ivĂ€n olemiseen ja luen kaikki Vantaan Maratonin infot ja ehkĂ€ huomenna juostaan ensimmĂ€istĂ€ Saul SM maratonia.       Illan kevyt veryttely ja siihen avaavat vedot ol