On se jännä juttu miten kivaa on päästä juoksemaan juoksutapahtumassa numerolippu heiluen. Edellisen kerran tämä tapahtui viime vuoden joulukuussa virtuaali vitosella. Tosin itsekseen juostu virtuaali ei vedä lainkaan vertoja siihen kisatunnelmaan mikä juoksutapahtumissa on.
Pari jo juoksunsa päättänyttä juoksijaa tsemppassivat loppumetreillä ja osoittivat kannustaen maalialuetta. Lisäsin vauhtia, Jukka huusi, loppukiri ja huohottaen kiihdytin vielä lisää.
On ihanaa seurata miten väkeä alkaa valumaan tapahtumapaikalle, toiset seurueissa, juoksuystävän kanssa tai yksinään. Katsella valmistautumis rituaaleja ja kuunnella iloista juoksujuttu tarinaa.
Itse olen osallistunut paljon yksin mutta on se niin kivaa porukalla mennä, oman seuran kesken yhteenkuuluvuuden tunne voimistuu kyllä valtavasti.
Hämeenlinnan Kisa järjesti juoksutapahtuman LinnaHölkkä 16.7.2021.
Matka 10km, reitti kulki Vanajan rantateitä ja matkaan starttiin klo 19.00.
Kisakeskuksena toimi Loimua Areena Hämeenlinnassa.
Olin kaivannut kisatunnelmaa ja sitä että juoksutapahtumissa saa itsestään paljon enemmän irti kuin omassa treenissä.
Kevät kului vauhdilla enkä päässyt kisatunnelmaan lainkaan. Koronon vuoksi peruttiin juoksutapahtumia ja oma loukkaantuminen toi omat ongelmansa ja vasta nyt revähtänyt takareisi oli juoksukunnossa. Ennen starttia takana oli vajaa kolme viikkoa täysipainoista harjoittelua treeniohjelman mukaan.
Tämän kauden kympin tavoitteen olin asettanut itselleni lähelle viittäneljää.
Viimeinen kympin tulos oli viime vuoden kesäkuulta 58.02 ja viime lokakuussa Vantaan varttimaran väliaika kympillä 57:42.
Ajattelin että vaikka reisivamma oli vienyt melkein 2kk täysipainoiselta harjoittelulta, niin sellainen realistinen tulos tämän hetken kunnolla voisi olla viidekuuden tuntumassa. Toisin kuitenkin kävi.
Keli oli helteinen, lämpö +27 kun alkuverkkasin Loimua Areenan lähistöllä. Kellon sykkeen mittaus oli ihan pielessä ja tuntumalla menin. Hölköttelin kevyesti kahden kilometrin matkan ja väliin otin lyhyet auki kiihdytykset. Ajattelin että voihan wau miten hyvältä tuntuu.
Palasin kisapaikalle, numero vyölle ja sekaan muiden juoksijoiden.
Meidän Hyvinkään Juoksijoiden seurapaita on niin kivan näkyvä että on helppo huomata missä se seurakaveri luuraa.
Kuulumisia ja kaikkea kivaa höpötellen Jukan kanssa aika kului kuin siivillä ja vihdoin oli aika asettua starttiviivan taakse.
Asetuin jo valmiiksi juoksijaryhmän häntäpäähän. Hyppelin pikkuvuorot ja sydän pampatti innostuksesta, jännittikin.
Hymy levisi kasvoille kun päästiin matkaan, ihan sika wau... ajattelin.
Askel rullasi kevyesti eikä revähtänyt takareisi oireillut lainkaan. Samassa huomasin että kellon sykkeen mittaus oli edelleen pielessä. Uusi kello, siitä se ei voinut johtua. Ehkä juoksuliiveissä oleva sensorin kiinnityskohta tai kosketuspinta on jotenkin kulunut tai sitten se on tämä kesäinen helle, tiedä häntä.
Sykkeen suhteen menin ihan kropan omalla tuntemuksella, kellon numeroille 186 naurahdin ja totesin ääneen... no ei todella ... ei edes 163.
Alkumatka asfaltilla sujui hyvin ja myhäilin että vinde nyt taitaa tulla ihan kiva aika. Helle ei haitannut, siihen olin jo tottunut.
Asfaltilta siirryttiin hiekkaiselle rantatielle. Hiekalla juoksu sileällä assukengällä toi omat haasteensa. Juoksu rullasi alkuun ihan kivasti vaikka olikin tunne kuin hiihtäisi lipsuvilla suksilla.
Ajattelin hiekalla juostessani että paljonkohan tätä soratietä todella on. Kuudesta ja puolesta kilometrista puhuttiin ennen juoksua. En ollut lainkaan katsonut reittikarttaa. Tiesin kyllä että osa juostaan hiekalla.
Milloinkahan päästään taas takaisin assulle. Myös tuuli oli puuskittaista rantatiellä ja puhalteli useamman kilometrin, välillä kovaa, välillä hiljempaa, kerran jopa viilästi ja silloin vaan huokaisin.
Puolen välin juomapaikalla kostutin nopeasti kuivaa suutaani ja ajattelin että onneks enää ei ole kuin viis kilsaa maaliin.
Jalka alkoi kummasti painaa ja harmitti ihan vietävästi että soratiellä en päässyt niihin vauhteihin mitä asfaltilla olin juossut ja mitä vauhtia uskoin tämän kisan juoksevani.
Osa soratietä oli aika paljon, todellisuudessa tosiaan yli kuusi kilometriä kokonaismatkasta. Toki kaikille sama mutta silti assutossuni lipsuivat.
Jossain kahdeksan kilometrin kohdalla ajattelin että jos kävelisi loppumatkan, eikä ottaisi tulosta laikaan, koska niin surkea siitä oli tulossa.
Ei käy päinsä, ei todella. Vaikka juoksisin kuinka surkean tuloksen, mä vaan en keskeytä muusta kuin terveydellisestä syystä. Se ei sovi yhtään mun luonteelle, vaikka kontaan mutta en keskeytä.
On ollut hienoa seurata huippu-urheilijoita, hiihtäjiä, jotka välillä hiihtävät huononkin hiihdon kunnialla maaliin vaikka tulos olisi kaukanakin omasta tasosta.
Toki ymmärrän tilanteet joissa ei haluta huonolla tuloksella tuhlata turhaa energiaa jos ollaan valmistautumassa johonkin tärkeään kisaan.
Ei aina voi tulla ennätyksiä, ei edes hyviä tuloksia. Ihminen on ihminen ja niin se vain on.
Harjoitusohjelmassa luki kymppi, Linnanhölkkä, niin silloin mennään kymppi. Saanpahan todistettua oman sen hetkisen surkeuteni.
Rantatie kurvasi pikkunousun jälkeen takaisin asfaltille, ihanaa miten askel keveni ja kenkä antoi potkua assun pinnasta. Katsoin kelloa, pakko mennä alle tuntiin, kiihdytin vauhtia. Tuntui ihan hyvältä taas, ei lipsunut tossu vaikka olin kyllä nousussa jo aika väsynyt.
Pari jo juoksunsa päättänyttä juoksijaa tsemppassivat loppumetreillä ja osoittivat kannustaen maalialuetta. Lisäsin vauhtia, Jukka huusi, loppukiri ja huohottaen kiihdytin vielä lisää.
Maaliviivan ylitys ja kello naps, oma kello näytti että tunti alittui, onneksi.
Virallinen loppuaikani naisten kuntosarjassa oli 59.41.22.
En ollut yhtään tyytyväinen tulokseen mutta siitä huolimatta nautin ihan suunnattomasti ja tärkeintä oli huomata että revähtänyt jalka kesti kisan hyvin, eikä seuraavanakaan päivänä ollut mitään negatiivista tuntemusta.
No ei tämä tähän jää, lisää vaan treeniä ja uutta matoa koukkuun. Nälkä kasvaa syödessä ja voi wau mitä intoa surkea juoksu antaa. Se iskee sellaisen taistelu tahdon että tekisi mieli heiluttaa punaista viittaa tai lassoa.
Kyllä mä pystyn parempaan ja aion pystyä. Toki siinä lupaan olla nöyrä, mulla on vain yksi kroppa ja terveys, se on aika iso osa tätä kaikkea. Mulla on valtava halu ja into ja ne ammentavat mun arkeeni energiaa ja kiihkoa. On ihanaa haluta jotain ihan valtavasti, paljon jo olen saavuttanut, kiitollinen siitä, mutta jano ja nälkä vievät eteenpäin tehden päivistä jännittävät. Nyt jo janoan huomista, tahdon päästä juoksemaan.
📷Mikael Kerttunen
👟Asics Noosa tri
Ilman valmentajaani Pasi Päällysahoa en olisi nauttimassa näistä juoksufiiliksistä. Vaikka enkkoja en eilen juossutkaan, tiedän että olen hyvässä kunnossa ja tästä jatketaan. Hän himmaili minun hieman väkisin treenaamistani juoksemalla revähtäneellä jalalla. Siinä vaiheessa kun paraneminen pitkittyi, siirryttiin korvaavaan harjoitteluun, korvaava auttoi jalkaa paranemaan. Tausta tuen merkitys oli ihan valtava, en ollut lainkaan tuuliajolla. Lämmin kiitos siitä hänelle.
Nyt sitten kohti seuraavaa, harjoitusohjelma vaihtuu maanantaina, huomenna vietän kesäloman viimeistä päivää, nautin auringosta, juoksusta juoksemalla nuoruuteni, aikuisuuteni entisillä hoodeilla.
... Lennä lennä Kesäkerttu... kyllä se siipi siitä vielä kevenee... 🐞
Kommentit