Siirry pääsisältöön

Urheiluhierojalle....ūüźě


           Muistan er√§√§n lumisen kelin juoksulenkin kun liukastelin ja aloin tuntemaan ik√§v√§√§ tuntemustani oikean lonkan ulkosyrj√§ll√§. Ajattelin sit√§ ohi menev√§n√§ vaivana mutta kaikista liikkuvuus harjoituksista huolimatta t√§m√§ vaiva jatkuikin pidemp√§√§n. En saanut apua venyttelyist√§, tuntui ett√§ vaiva vaan paheni. Samalla huomasin my√∂s miten jumissa on koko yl√§kroppa. Varmasti ty√∂asennot tekiv√§t teht√§v√§ns√§ mutta my√∂s liukkaalla juostessani ehk√§ j√§nnitin koko kropan huomaamattani. Silloin olin treenannut tavoitteellisesti jo pidemm√§n ajan joten treenip√§ivi√§ oli kertynyt hyv√§t m√§√§r√§t. Jatkoin juoksuani ja muuta treenaamista viel√§ loppu kes√§√§n saakka, jumit lis√§√§ntyiv√§t eik√§ venyttely ja liikkuvuusharjoitukset auttaneet en√§√§ siin√§ vaiheessa yht√§√§n. Lonkkaa s√§rki kun ajoin autolla v√§h√§nkin pidemm√§n matkan. Juostessa s√§rky  helpotti mutta sitten palasi taas.




       T√§m√§n kes√§n hellelenkill√§ muistan miettineeni koko harjoittelun kokonaisuutta. Ei ole kyse pelk√§st√§ kilometrien taittelusta vaan harjoittelu ja min√§ vaadimme my√∂s oheisasioita joilla on valtavan suuri merkitys, onnistuneeseen juoksuun ja hyv√§√§n olotilaan. Siihen ett√§ voin ahertaa oman arkeni ja samalla nauttia harjoittelusta. 

             Se ett√§ kropassa oli aika ajoin kiristyksi√§ ja kolotuksia sai minut lopulta hakeutumaan hierojan k√§sittelyyn ja t√§m√§n vuoden elokuussa tulee kuluneeksi kaksi vuotta kun olen k√§ynyt s√§√§nn√∂llisesti nelj√§n viikon v√§lein Urheiluhieroja Pekka Tynin k√§sittelyss√§. H√§n ymm√§rt√§√§ hyvin tavoitteellisen harjoittelun merkityksen, kilpailukaudet, harjoituskauden kaaren,  palautumisen, erilaiset harjoitukset, valmennuksen merkityksen. Henkisen puolen vaatimukset ja minut kokonaisuutena omana arkisena min√§n√§ni yhdess√§ liitettyn√§ vakavasti ottamaani harjoitteluun. Olen saanut h√§nelt√§ monia arvokkaita vinkkej√§, jotka ovat vaikuttaneet palautumiseeni, askellukseen ja moniin juoksutekniikan tekij√∂ihin. H√§n ei ole koskaan neuvonut minua vaan auttanut keskustelun kautta oivaltamaan monien tekij√∂iden merkityksen. 




             Se miksi k√§yn s√§√§nn√∂llisesti hierojalla, on se ett√§ haluan ennalta ehk√§ist√§ mahdollisia vaivoja sek√§ kireystiloja, turvata palautumisen niin harjoituksista kuin kisoistakin. Hieronta lis√§√§ hapen ja ravinteiden kuljetusta sek√§ vilkastunut veren kierto auttaa kuona-aineiden poistumista. S√§√§nn√∂llinen hieronta vei lonkkakipuni. Ei ole vaivaa levossa tai liikkuessa eik√§ autolla ajaessakaan. 

            Alkuun k√§vin hieronnassa muutaman kerran tihe√§mp√§√§n tahtiin ett√§ saatiin pahimmat jumit auki ja t√§m√§n j√§lkeen tulivat s√§√§nn√∂lliset hieronta kerrat nelj√§n viikon v√§lein. Tunnin hieronnassa k√§sittelyss√§ ovat yleens√§ alakroppa ja selk√§ / niska / hartioineen. Keskustelussa on se, onko menossa kevyt vai kova viikko. Mit√§ harjoituksia on juuri takana, mit√§ tulossa  tai milloin on tuleva kisa ja milloin on kisattu viimeksi. 

      Olen kokenut nelj√§n viikon v√§lin itselleni juurikin sopivana. Huomaan siell√§ kolmen - kolmen ja puolen viikon kohdalle ett√§ jostain ehk√§ aina v√§h√§n kirist√§√§. Ja toki kun ollaan yll√§pito hoidossa niin t√§m√§n v√§lin huolehdin venytyksist√§ ja l√§mmittelyist√§ ennen treeni√§ ja toki j√§lkeenkin sek√§ liikkuvuusharjoituksista. V√§h√§n laiskasti kyll√§ tuo liikkuvuus, sen my√∂nn√§n. 

Vaikka k√§ynkin nelj√§n viikon v√§lein hieronnassa niin t√§ss√§ huomioidaan my√∂s tulevat kilpailut ja silloin hieronta v√§li voi olla lyhyempikin tai joskus veny√§ sinne viiteen viikkoon.  Olen huomannut ett√§ kroppa toimii todella hienosti silloin jos olen esim. maanantaina ollut hierojalla ja tuleva kisa on lauantaina. Se on juuri hyv√§ v√§li miss√§ kevyell√§ harjoittelulla kroppa palautuu my√∂s hieronnasta hyvin ennen kisaa. T√§m√§kin on haettu minulle sopivaksi. Toki itse juoksuun vaikuttavat sitten jo paljon muutkin tekij√§t mutta n√§in jos asiaa katsotaan hieronnan n√§k√∂kulmasta. 




Kilpailua seuraava hieronta mietit√§√§n my√∂s.  Ultran tai maratonin j√§lkeen kroppa saa palautua rauhassa itsekseen koko lepo viikon ajan ja yleens√§ vasta siell√§  viikon - puolentoista kohdalla pitk√§n kisan j√§lkeen olen valmis hierojan p√∂yd√§lle. 

           Ennen tosiaan luulin ett√§ kehitty√§kseen juoksijana ei tarvitse  muuta kuin laittaa juoksukeng√§t jalkaan ja  juosta. Jos halusin p√§√§st√§ pidemm√§lle ja nopeammin ajattelin ett√§ juoksen sitten enemm√§n kilometrej√§. Olen oikeastaan vasta kokemuksen kautta tajunnut niin kehon huollon kuin voimaharjoittelunkin merkityksen. En aliarvio niit√§ yht√§√§n, ne ovat osa t√§t√§ kokonaisuutta. Viimeisell√§ maratonilla kiitin jokaisen voimaharjoittelun ja olin ollut hierojalla juuri oikeaan aikaan. 




      Muistan aina kuinka hieroja k√§yntini yhteydess√§ keskustelimme kuopaisu harjoituksista ja kerroin miten tiesin itseni juoksevan t√∂ks√§ht√§v√§sti. T√∂ks√§ht√§v√§ss√§ askelluksessa  juoksu  hidastuu ja voi aiheuttaa vaivojakin. Siin√§ keskustelun hetkess√§ hieroja kuopaisi k√§dell√§√§n jalkapohjani oikeaa kohtaa ja havainnollisti minulle mihin minun pit√§√§ saada kuopaisuni tuntumaan.  Olen pyrkinyt siirt√§m√§√§n t√§m√§n tuntemuksen my√∂s kuopaisuharjoitusten kautta juoksuuni ja olen  kyll√§ t√§ss√§ tekniikassa kehittynytkin. Ja kun olen kehittynyt kuopaisemaan askeleeni muistan my√∂s jokaisen lenkin j√§lkeen nostaa jalat sein√§√§ vasten jotta pakkautunut veri p√§√§see palaamaan ja helpottaa rasituksen j√§lkeist√§ palautumista. Itsell√§ni olen huomannut sen ett√§ se vie s√§√§riin aiheutuneen kireyden tunteen pois eiv√§tk√§ ne ole k√§sittelyss√§k√§√§n en√§√§ erityisen arat. T√§m√§ vinkki tuli my√∂s hierojan p√∂yd√§ll√§. 


On ollut oikeastaan aika kiva ja mielenkiintoinen asia todeta ettei juokseminen ole vain pelkk√§√§ juoksemista. Vaan on monia asioita jotka vaikuttavat tekem√§ll√§ siit√§ kokonaisuuden. Olen ehk√§ v√§h√§n yll√§ttynytkin miten tosissani t√§m√§n asian kanssa olen. (Niin.. taas min√§ sanoin n√§in.)  Niin pitk√§√§n kuin se suinkin vain on mahdollista. Ja kuten olen jo moneen kertaan sanonut, viel√§ tulee se p√§iv√§ kun lenkkari hiljenee, tuleeko se huomenna vai vasta joskus my√∂hemmin, sen aika n√§ytt√§√§. Mutta min√§ etenen t√§ll√§ kokonaisuudella. Olen saanut harjoitella juuri minulle sopivalla harjoitusohjelmalla ja luotan valmentajaani ihan satana. Olen l√∂yt√§nyt hierojan jonka avulla voin ennalta ehk√§ist√§ mahdollisia vaivoja. S√§√§nn√∂lliset k√§ynnit hierojalla nopeuttavat palautumista ja mahdollistavat osana t√§ydellisen harjoittelun. 


Oikeastaan näin mietittynä ... juoksuni takana taitaa olla kaksi kovaa Peetä...



...Lenn√§ lenn√§ Kes√§kerttu... lenn√§ hierojan penkilt√§ kuopaisun kautta eteen p√§in viev√§n liikkeen avulla vaikka tulevan kisan juureen....ūüźě



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Polar Kertoo Kaiken....ūüźě

              Edellist√§ kirjoitustani p√§√§tt√§ess√§ mietin, olisiko se pit√§nyt p√§√§tt√§√§ vasta Suomessa. Vaikka paluu matka silloin oli jo melkein aluillaan, silti kaikkeahan voi tapahtua ja niin tapahtuikin.        Kirjoitin my√∂s miten perjantaina ennen kotiinpaluuta her√§sin aikaisin. Olin nukkunut hyvin ja tunsin oloni ihan normaaliksi.  Ja niin tein lenkin aallonmurtajalle. Muistan kuitenkin ihmetelleeni kun yht√§kki√§ Polarin kello n√§yttikin Nightly Recharge tilan Heikko. Ajattelin ett√§ no n√§ytt√§√§ mit√§ n√§ytt√§√§ ja mietin ett√§ kello on ollut y√∂ll√§ huonosti k√§dess√§ tai jotain muuta  ja vempeleit√§ ne vain ovat. Ei vempeleisiin pid√§ liikaa tuijottaa.       Hypp√§√§n edellisen postauksestani kohdasta siihen mit√§ en siis viel√§ kirjoittanut. Kotiin paluu.  Aloin joskus nelj√§n aikaan perjantai iltap√§iv√§ll√§ pakkaamaan tavaroita ja ihmettelin miten kylm√§ oli. S√§√§din ilmastoinnin ja jatkoin toimiani. Ei mennyt kauaakaan kun k√§det t√§risten hain kuumetta alentavaa. Olo oli surkea ja alkoi juoksuttamaan w

Costa Blanca...Torrevieja....ūüźě

                Saavuttiin Torreviejaan  lauantaina. Lento oli ajallaan ja hyvin enn√§tti viel√§ merenrantaan ennen kuin aurinko laski illaksi. Olin nukkunut matkaa edelt√§v√§n y√∂n pieness√§ horroksessa ja olin tosi v√§synyt. Ajattelin ett√§ sunnuntain pitkis 18 km juostaan heti aamusta. Silloin on viel√§ viile√§mp√§√§ ja muutenkin kivaa juosta kun ihmisi√§ on  v√§hemm√§n liikkeell√§.         Sunnuntaina her√§sin  kuitenkin pieness√§ kurkkukivussa eik√§ olo ollut yht√§√§n lev√§nneen oloinen. Muistan joskus aiemminkin miten lentomatkan j√§lkeen on ollut samanlaisia oireita. Ep√§ilen ett√§ astmaatikkona koneen ilmastointi vaikuttaa. Se jotenkin tuntuu niin kovalta ja kuivaltakin toisinaan.                P√§√§tin j√§tt√§√§ pitkiksen juoksematta ja jatkaa oleilua rauhalliseen tahtiin. Ja kun olo paranee, palaan normaalisti harjoitusohjelman pariin.  Maanantai oli lepop√§iv√§ ja olokin paljon parempi. Seuraava harjoitus suunniteltu tiistaille ja siin√§ toivottavasti p√§√§sen palaamaan taas harjoitusten pariin.       Maanan

Saul SM Maraton....ūüźě

Perjantai 13.10.23                                                      Perjantai kolmastoista p√§iv√§ on kulkenut aikojen saatossa ep√§onnen p√§iv√§n√§. Vaikkei oma p√§iv√§ni viel√§ p√§√§t√∂kseen olekaan kulkenut se her√§si minulle varsin mukavasti. Tunsin itseni hyvin voimalliseksi ja y√∂lliset sykkeet olivat palautuneet t√§ysin normaaliksi sairasteluiden j√§lkeen.  Huominen Saul SM Maraton starttaisi Vantaalla kello 11.00. Oltiin menty kuullostellen vointia ja her√§telty kroppaa juoksemaan. Sy√∂ty hyvin ja nukuttu. Tankkaus sujunut nappiin. Noudatettu kaikki l√§√§k√§rin ohjeet ja t√§n√§ aamuna uskalsin toivoa ett√§ startti tapahtuu huomenna. Lopullinen p√§√§t√∂s tehd√§√§n vasta kalkkiviivoilla.  Ensimm√§isen kerran voin sanoa etten j√§nnit√§ yht√§√§n. Etenen juuri niinkuin edet√§ voin. Viimeinen her√§ttely lenkki odottaa viel√§ ja min√§ keskityin vain lomap√§iv√§n olemiseen ja luen kaikki Vantaan Maratonin infot ja ehk√§ huomenna juostaan ensimm√§ist√§ Saul SM maratonia.       Illan kevyt veryttely ja siihen avaavat vedot ol