Siirry pääsisältöön

Kesäjuoksua ja Taidenäyttelyä Ruovedellä...🐞

 

                                   Kesäkuun viimeinen viikonloppu taittui Ruovedellä, kauniin Näsijärven maisemissa. Ruovesi toivotti juoksijan tervetulleeksi luonnon kauneudellaan, paljastaen rehevän maalaismiljöön ja ihanan kesävilkkaan tapahtuma keskustan,  jossa oli kiva viettää kiireetöntä aikaa. Hypistellä Vinhan kirjakaupan tarjontaa ja antaa silmän levätä Vinhan taidemyyntipäivien teoksissa navetan ylisillä. Juoksu nosti kättään, eikä sekään jäänyt vaille huomiota. 


Näsijärven rannalla


      Saavuttiin perjantaina Näsijärven rannalle. Järvi esitti omat näytelmänsä ja sai katseen pysähtymään sen liikeisiin. Laineet leikkivät omaa leikkiään kun joutsen pariskunta lenteli järven yllä. Vaikka urheiluhullujen pakollinen intohimo oli seurata Kalevan kisoja, oli hienoa istua iltaa terassilla ja katsoa kuinka aurinko hiljaa laskeutuu vastarannalla. Juoksu silti  heilutteli  kättään, malttakoon vielä vähän, huomenna on treenin aika. 


   Lauantaina harjoitusohjelmassa luki; Verkka 2 km + VK2 5x3 min / 2 min + verkka 2 km. Ajattelin että kivan näpsäkkä treeni ja se tuntui hyvältä edeltäneen lepopäivän jälkeen. Kroppa oli ollut viimeisessä juoksuharjoituksessa aika väsyneen oloinen, huolella tehty voimaharjoittelu tuntui juoksun työnnöissä löysältä. Nousuun polkeminen oli toivotonta mutta lauantai aamun vire tuntui jo oikeinkin hyvältä. 

Kesäjuoksun reittiä

      Ennen treeniä ajattelin että saattaapa tulla ihan tuntuva treeni kun juoksureitti oli auton ikkunasta edellisenä päivänä näyttänyt hyvinkin mäkiseltä ja mutkaiselta. Ei siinä kuitenkaan mitään, mennään ja tehdään se mitä sovittu on. Alkuveryttely oikeinkin rauhaksiin ja sitten vedot kolme minuuttia suuntaansa ja palautuksen jälkeen takaisin. Vire kropassa oli ihan lentävä. Lepopäivä oli ollut juuri oikealla paikalla ja oli nautinto juosta uusissa maisemissa. Tunne oli hyvin lähellä flowta. Taisin hymyillä juostessani oikein suu auki. Potku oli lennokas ja maaston vaihtelut olivatkin vain positiivinen. Ylös alas ylös alas, oli jatkuvaa, mutta nousut ja laskut olivat niin kivassa rytmissä että juuri kun sykkeet lähtivät enemmän nousemaan tuli vastaan palauttavaa laskua. Sain nauttia paikan vaihdon vaihtelua ja voi että miten kivaa se harjoittelussa on. 


Harjoitukset takana

Palaute valmentajalle kuuluu; Näpsäkkä treeni oikein voimallisesti ... (muuta en muille paljasta)


         Loppupäivää vietettiin  Ruoveden kesäkeskuksen vilinässä. Laivarannassa nälkäinen juoksija joutui odottamaan mutta se palkittiin  Rantaravintolassa ehkä parhaimmalla nauttimallani Kuha aterialla. Nälkä kiukku laantui ja tuota ateriaa olisi voinut odottaa vielä tuplatkin. 
Runebergin puisto avautui kesäisen kauniina ja sen vierestä kurkkaus KaunisKylä Shopin hyvänmielen valikoimaan. Taidenäyttely navetan ylisillä sai muistelemaan oman elämän  historiaani ja mietin; vieläköhän sitä joskus tarttuisi siveltimeen, kynään, kenties hiileenkin. 

Vantaalaiset kuvataiteen harrastajat  säilyneitä aika kauan sitten 


Hassua mikä saa muistot putkahtamaan mieleen, aika kivaa aikamatkailla. 

Aikamatkailu ja Ruovesipäivä päättyy Vinhan  kirjakaupan kahvilaan. Rakennuksen historia ylettyy vuoteen 1931, jolloin kirjansitoja K.Wileniuksen perustaman kirjakaupan tilat valmistuivat.  Kun astuu rakennukseen sisälle se henkii entisaikojen tunnelmaa ja saa kirjoihin hurahtaneen huokaamaan. Kahvihetki  gluteenittoman pullan tuoksussa tekee juoksijan tyytyväiseksi ja toteaa taas miten kivaa on ottaa juoksu mukaan uusiin maisemiin. 



Ruovedellä 


            Olipas kiva  viikonloppu, tuumattiin. Aivan niin kuin pieni lomamatka joka sai arjen touhut taka alalle. Näsijärvi rauhoitti malttamattoman. Sorsaperheen uinnit saivat seuraamaan katseella.  Vastarannalle laskeutuvan auringon hiipuvassa valossa vanhan ladon ulkonäkö muuttaa muotoaan. Pimeää ei ole missään vaiheessa, kesäyön hämärä laskeutuu hetkeksi nukuttamaan. 


Näsijärven rannalla


      Kilometrien kerääjät nappaa taas saldot ja vaihtuvat treenimaastot tuo kivaa ärsykettä harjoitteluun. Kiemurteleva soratie saa uteliaan juoksijan ihmettelemään ja ympärillä kasvava rehevä puusto nuuskuttamaan keskikesän metsän tuoksua. Näsijärvi jää sinne liplattamaan,  mutta kyllä minä ainakin kutsuin itseni sinne taas vierailemaan. 



...Lennä lennä Kesäkerttu... lennä Näsijärven yllä, lennä soratielle juoksemaan ... 🐞


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Polar Kertoo Kaiken....🐞

              Edellistä kirjoitustani päättäessä mietin, olisiko se pitänyt päättää vasta Suomessa. Vaikka paluu matka silloin oli jo melkein aluillaan, silti kaikkeahan voi tapahtua ja niin tapahtuikin.        Kirjoitin myös miten perjantaina ennen kotiinpaluuta heräsin aikaisin. Olin nukkunut hyvin ja tunsin oloni ihan normaaliksi.  Ja niin tein lenkin aallonmurtajalle. Muistan kuitenkin ihmetelleeni kun yhtäkkiä Polarin kello näyttikin Nightly Recharge tilan Heikko. Ajattelin että no näyttää mitä näyttää ja mietin että kello on ollut yöllä huonosti kädessä tai jotain muuta  ja vempeleitä ne vain ovat. Ei vempeleisiin pidä liikaa tuijottaa.       Hyppään edellisen postauksestani kohdasta siihen mitä en siis vielä kirjoittanut. Kotiin paluu.  Aloin joskus neljän aikaan perjantai iltapäivällä pakkaamaan tavaroita ja ihmettelin miten kylmä oli. Säädin ilmastoinnin ja jatkoin toimiani. Ei mennyt kauaakaan kun kädet täristen hain kuumetta alentavaa. Olo oli surkea ja alkoi juoksuttamaan w

Costa Blanca...Torrevieja....🐞

                Saavuttiin Torreviejaan  lauantaina. Lento oli ajallaan ja hyvin ennätti vielä merenrantaan ennen kuin aurinko laski illaksi. Olin nukkunut matkaa edeltävän yön pienessä horroksessa ja olin tosi väsynyt. Ajattelin että sunnuntain pitkis 18 km juostaan heti aamusta. Silloin on vielä viileämpää ja muutenkin kivaa juosta kun ihmisiä on  vähemmän liikkeellä.         Sunnuntaina heräsin  kuitenkin pienessä kurkkukivussa eikä olo ollut yhtään levänneen oloinen. Muistan joskus aiemminkin miten lentomatkan jälkeen on ollut samanlaisia oireita. Epäilen että astmaatikkona koneen ilmastointi vaikuttaa. Se jotenkin tuntuu niin kovalta ja kuivaltakin toisinaan.                Päätin jättää pitkiksen juoksematta ja jatkaa oleilua rauhalliseen tahtiin. Ja kun olo paranee, palaan normaalisti harjoitusohjelman pariin.  Maanantai oli lepopäivä ja olokin paljon parempi. Seuraava harjoitus suunniteltu tiistaille ja siinä toivottavasti pääsen palaamaan taas harjoitusten pariin.       Maanan

Saul SM Maraton....🐞

Perjantai 13.10.23                                                      Perjantai kolmastoista päivä on kulkenut aikojen saatossa epäonnen päivänä. Vaikkei oma päiväni vielä päätökseen olekaan kulkenut se heräsi minulle varsin mukavasti. Tunsin itseni hyvin voimalliseksi ja yölliset sykkeet olivat palautuneet täysin normaaliksi sairasteluiden jälkeen.  Huominen Saul SM Maraton starttaisi Vantaalla kello 11.00. Oltiin menty kuullostellen vointia ja herätelty kroppaa juoksemaan. Syöty hyvin ja nukuttu. Tankkaus sujunut nappiin. Noudatettu kaikki lääkärin ohjeet ja tänä aamuna uskalsin toivoa että startti tapahtuu huomenna. Lopullinen päätös tehdään vasta kalkkiviivoilla.  Ensimmäisen kerran voin sanoa etten jännitä yhtään. Etenen juuri niinkuin edetä voin. Viimeinen herättely lenkki odottaa vielä ja minä keskityin vain lomapäivän olemiseen ja luen kaikki Vantaan Maratonin infot ja ehkä huomenna juostaan ensimmäistä Saul SM maratonia.       Illan kevyt veryttely ja siihen avaavat vedot ol