Juosten voi muistella vanhoja... 🐞

Blogipäiväkirjani kannet ovat olleet vähän aikaa kiinni. Juoksuharjoittelu on kuitenkin sujunut aika kivasti harjoitusohjelman mukaan. Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, koska olen ahminut kivoja kirjoja, parhaillaan lepohetkiäni rentouttaa Marsha Mehranin - Ruusuvettä ja lammaspataa. Mulle on tullut melkein pakkomielle että ainakin viimeisinä illan hetkinä aion keretä lukemaan muutamat sivut, ajatus kulkee silloin ihan jonnekin muualla ja minusta se on ihan waun rentouttavaa. Ihanaa vastapainoa liikkumiselle ja juoksuharjoittelulle, toki myös työn 

miettimisillekin.

Olin jo keväällä päättänyt että kesälomalla hyppään junaan ja teen jonkin mittaisen lenkin Helsingissä. Käyn siellä kurkkaamassa vanhoja paikkoja, paikkoja jotka ovat vuosien varrella jollain lailla olleet elämässä mukana. 

Olin jo ennakkoon hieman miettinyt reittiä mutta aika fiiksellä lopulta menin. Harjoitusohjelmaan oli kirjoitettu kevyt 15km fiilistelylenkki ja sitä se erityisesti oli.

Junamatkalla oli tunne kuin mulla olisi ollut reppu täynnä tavaraa ja matka kotiin oli alkanut, kaikkien vuosien jälkeen. 

Toki olin käynyt Helsingissä mutta ne olivat olleet lyhyt aikaisia piipahduksia siellä täällä, entisillä kotihoodeilla en ollut vuosiin käynyt. 

Astuin ulos junasta. Aurinko paistoi helteisesti, seisoin aseman rapuilla ja katselin ulos. Ennen tultiin tuohon kuussataayhdellätoista, olihan dösienkin laiturit muuttuneet. 

Täytin juoksuliivin lötköpullot ärrältä ostetulla vedellä, piippasi Polariin juoksutreenin tallennuksen käyntiin ja lähdin matkaan. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja puikkelehdin höntsävauhdilla eteenpäin. 

Kauppatorille päästyäni totesin hiljaa mielessäni, aah meri. Voi wau miten ihanaa voi olla meren äärellä. Katse lähtee harhailemaan kauemmas ja kauemmas, jää seuraamaan hiljaa lipuvaa laivaa. On aika hassua, vähän jännittää ja jatkan matkaa. 

Välimatkat ovat lyhyitä ja alla oli lähinnä vain alkuverkka kun saavutin Päävartion ja pysähdyin kuvaamaan. Nelosen ratikka peitti vartion, en saanut kunnon kuvaa ja  jatkoin matkaa. 

Olin Katajanokan "portilla" ja huomaan miten olen kaivannut noita vanhoja taloja, kukka istutuksia ja puistoja. Olin nähnyt ja ihaillut niitä muualla mutta en juuri koskaan silloin kun olin joskus täällä kotona. 

Juostessani Linnankadulta Merikasarmin kadulle ajattelin että olin tosi lähellä ja voi, siitä oli niin kamalan kauan kun viimeksi olin ollut täällä. Miltä tänään näyttää, tunnistanko kotioveni. Jatkan matkaa ja katselen, muistelen, meidän auto oli aina tossa. Päiväpeite tippui parvekkeelta sisäpihalle kun yritettiin lintsata pihatalkoista.

Hei, mä en kestä, tässä ajoi ratikka kun palasin tanssitunnilta, Nelonen kävi kirkuen kääntymässä, sillä matkustin myös aamuisin. 

Mä juoksen sisäpihalle, sinne minne päiväpeite putosi. Toi oli meidän parveke, joo wau toi se on. Voi kun näyttää pieneltä, iso se kuitenkin oli ja sieltä näki suoraan Suokkiin. Sinne nukutin tyttäreni ja katselin pieniä lauttoja jotka veivät ja toivat Ihmisiä kerta toisensa jälkeen, Suokkiin, Suokista. Me tavattiin Suokissa.

Olin juossut rehevöityneen sisäpihan ympäri ja käännyin Matruusinkadulle

hiljensin, jäin seisomaan ja katselin. Meri oli ihan vieressä ja niin oli ovikin. 4B. Olin kulkenut siitä sisään yksin ja kanssasi, me kaikki kuljettiin, kotiin ja kodista. 

Jatkoin suoraan rantaan, oli helteinen hiki ja merituuli pikkuisen vilvoitti. 

Istuin tuoliin ja imin kulauksen vettä ja lötköpullo läiskähti. Katselin merellä saapuvaa purjevenettä 

Olin katsellut vastaavia ennenkin. Liikutuin, kyynel vieri, vieri pari muuta lisääkin. Ihania muistoja, voi mitä rikkauksia mukana kannankaan, sivukaupalla muistoja, elämisen muistoja. Meillä oli tapana kulkea tästä Jäänmurtajille, joskus yksin, kaksin ja kolminkin. 

Onkohan Sisu siellä vielä, juoksen katsomaan. Juostessani näen joutsen perheen laineilla, purjevene lipuu hiljaa perässäni. Tuulee kivasti, merellä tuulee aina ja muistan ne hyytävätkin talven hetket jolloin kirosin ainaista kylmyyttä. Miks täällä aina tuulee.

Juoksu rullasi rennosti  ja olin tyytyväinen kun olin päässyt toteuttamaan tämän fiilistelylenkkini. Näin miten komeana Sisu seisoi paikallaan ja juoksin niin lähelle kuin pääsin, kuvaamaan.

Kesäloma on silläkin mutta niin on kuin ennenkin. 

Juoksen haikein mielin ulos Katajanokalta, sain sieltä sen mitä halusinkin. Oli ihanaa palata muistoissa vuosien taa.

Juoksin Helsingin Tuomiokirkon rappujen alta. Pysäyttihän sekin minut tietenkin.

Ihailin auringon paisteessa kylpevää kirkkoa, pysähdyin oikein katsomaan, katsomalla tutkimaan. Niin monet kerrat olin kulkenut ohi, niin arkista, en osannut silloin jäädä ihailemaan mutta nyt annoin siihen aikaa, samalla mietin sitäkin, kiipeänkö ylös korkeimpaan kohtaan, no jätän väliin sittenkin ja suuntaan juoksuni Hämeentielle. 

Hämeentie jää keskustasta niin sivuun että siellä en lähtöni jälkeen ole käynyt kertaakaan. Mietin että muistankohan enää missä talossa olen joskus asunut, tunnistanko sitä, jos olen unohtanut kuitenkin. 

Päästyäni Hakaniemeen ajattelin ettei enää pitkään tarvi miettiä muistanko vai en, olen Hämeentien päässä, nyt sitä pitkin sitten vaan. Hei, se on varmaan toi seuraava talo, ai ei ollutkaan , no seuraava sit kuitenkin. Tästä on kauan, ihan hirveen kauan. Toi se on, joo toi se on, tottakai se se on. Kurkistan alaovesta sisään, voi kun pääsis sisään katsomaan. Onkohan hissin häkkiovi ennallaan. Ovessa on summerit, silloin ei ollut, Hämeentie 34 B. 

Juoksen tien toiselle puolelle katsomaan, sieltä näkee paremmin, näkee koko talon. Ennen mä näin ikkunasta tänne ja nyt mä katson sinne. Siellä asuttiin pienessä yksiössä, eka asunto, olin ja oltiin ihan hirveen aikuisia, asuttiin siellä yhdessä, yksinkin ja kerran kai päin toisinkin. Tänne tultiin elämään, elämää siitä seurasi tietenkin, sieltä sitä kannetaan muistoja, aivan ältsin kivoja muistoja ja kyllä jokunen huonokin mutta pitäähän olla niitäkin. Sieltä lähdettiin aikuisina aamuisin. 

Olin muistellut juostessani, haistellut kaupungin katuja, täällä on ihan kaupungin haju, ajattelin. Tää on ollut mulle koti, muuttaisin tänne kyllä vieläkin, Helsinkiin, ehkä sitten joskus myöhemmin.

Katselin katuja, Ihmisiä, taloja, autoja, busseja, ratikoita, taivastakin. Olin kerrannut mielessäni monia monia muistoja, mieli hymyili. Kilometrejä ei paljoa ollut kertynyt ja jatkoin matkaani. Keskustan kautta taas, nyt oli jo paljon enemmän ihmisiä liikkeellä, aurinko lämmitti välillä jopa tuskaisestikin. Imin vettä lötköpullostani, välillä unohdin että juoksin, olin vain siellä, kaupungilla, joskus silloin kotonani. 

Bulevardille suuntasin, vielä yksi paikka, siellä ei ehkä tule käytyä tai mistä sitä tietää, kyllä sisälle tahtoisin vielä kerran, ehkä joskus menen sinne jotain katsomaan, jos ei oopperatalolle niin ehkä sinne joskus sittenkin.  Ei tänään kuitenkaan, riittää kun saan rapulle nousta, katsoa ovelle ja hakea tunnetta, olen seissyt siinä ennenkin. 

Varmaan kaukaisimpia muistoja vuosien takaa. Kassi täynnä tanssitossuja, muistan miten tuon kaarevan katoksen alle uteliaana, jännittynein, ihmettelevin mielin astelin. Oli kivaa katsella ja itseni rapulle muistelin. 

Juoksulleni kertyi 15 km matkaa, kevyt puolipitkis siellä missä juoksen kohta uudelleen kuitenkin. Voi olla että muistelen vanhoja silloinkin, laitan numerolapun rintaan ja odotan starttia yhtä kiihkeästi kuin muutkin. 

Oli ihan älyttömän kivaa käydä juosten muistelemassa vanhoja asioita, muisti yhtäkkiä sellaistakin joka on ehkä talvehtinut muistojen sopukoissa ja aukaisi sieltä jonkin luukun, hei olihan siellä tälläistäkin. 

Ja tuo juoksupäivä  jää muistoihin, aina välillä mietin päivän kulkua ja kertaan sitä ihmeesti. Muistan hetken ja tunteen, muistan ihmiset, muistan katseet ja meren laineet, siihen lipuvan laivan, joutsen perheen ja itseni. 

....Lennä lennä Kesäkerttu.... lennä muistoissasi sinne jonnekin....🐞