Siirry pääsisältöön

Lentävä Matto ....🐞



                                          Pari vuotta sitten kirjoitin miten juoksumattonoviisina totuttelin mattojuoksuun ihan kantapään kautta. Ja täytyy kyllä sanoa että omalla kohdallani vaati aikaa ja harjoittelua että  opin juoksemaan ja tekemään harjoitukseni juoksumatolla silloin kun katsoin sen ajankohtaan ja olosuhteisiin tarpeelliseksi. Ja niin että sain siitä vastaavan hyödyn mitä ulkona juostessakin. Ja nyt kun tämä etelä-Suomen talvi on ollut taas pakkasta, loskaa, jääkoppuraa ja kaikkea siltä väliltä, olen tehnyt harjoituksia matolla ihan tiiviiseen tahtiin. Uskon että saan siitä mukavan hyödyn eikä kuitenkaan tarkoita sitä etten viitsisi lähteä ulos juoksemaan. 



Itselläni on ollut takana kaatumisia ja tapaturman aiheuttamaa takareisirevähdystä ja jalkaterävammaa niin yritän mahdollisimman paljon välttää mahdollisuutta uusiin. Nastajuoksukengillä on ihan hyvä juosta silloin kun alusta on niille sopiva. Näin ei ole läheskään aina talvella. On sellainen puoliksi sula ja puoliksi jäätynyt pätkä millä ei pärjää ilman nastoja mutta niillä on silti karsea  juosta etenkin sulalla missä on hiekoitushiekkaa seassa. 

  Mattonoviisina kirjoitin miten pitkään mietin juoksumaton hankintaa. Hankinta vauhdittui kun tyhjensin pannuhuoneen vieressä olevan romuvaraston ja rakensin sinne kotikuntosalin. Olin vuosia aikaisemmin saanut erään firman vanhat käyttämättömät kuntosalivehkeet. Poikani auttoi  kasaamaan ne  käyttökuntoon ja sitten asennettiin ne tyhjennettyyn tilaan. Ja mitä puuttui, no tietysti juoksumatto. 




                Nyt parin vuoden jälkeen voin todeta että se on ollut niin hyvä hankita. Olen voinut tehdä monta tehokasta harjoitusta ilman että tarvitsee pelätä jos vaikka satuttaa jalkansa lumimöhjössä missä nastakaan ei pidä ja jääkoppura on niin äärettömän kovan tuntuinen ainakin minun jaloilleni. Asfalttikin on parempi.  Minun ei tarvitse uhrautua sään edessä ja voin hyvillä mielin harjoitella sisätiloissa. 

             Jouduin opettelemaan erilaiset treenit ihan vain kokeilemalla ja hakemalla niihin toimivan tavan toteuttaa juoksun matolla niin ettei se mennyt pelkäksi sähellykseksi. Tärkeimmäksi asiaksi huomasin kuitenkin sen, mihin juoksumatto on asetettu.                                                                               Alussa matto oli asetettu katse kohti takaseinää. Tuntui että siinä se vie vähiten tilaa ja sähköpistoke oli siinä sopivasti. Melko pian kuitenkin huomasin ja koin miten ahdistavaa oli juosta aivan kuin "päin seinää" ja jotenkin ilmavuus katosi kunnes tajusin että tarvitsen eteeni tilaa. Ja kun viimein sijoitin maton seinän viereen niin että koko muu huone oli avoimena edessäni, löysin sen ilmavuuden ja lähellä olevan luonnollisen tilan edetä. 

          On oikeastaan kolmenlaisia harjoituksia joita matolla juoksen. Piiiiittttkääää  ja hidasta, kahdesta kolmeen tuntiin. Lyhyt kevyt noin tunnin lenkki ja sitten erilaiset vetoharjoitukset veryttelyineen. En pystyisi juoksemaan mitään näistä harjoituksista matolla jos minulla ei olisi siinä samalla jotain tekemistä. Se olisi ihan liian puuduttavaa. Ulkona juostessa on koko ajan tekemistä kun seuraa reittiä ja sitä kaikkea mitä ympärillä tapahtuu ja uudessa ympäristössä lenkki melkein hurahtaa. 

            Pitkässä harjoituksessa rytmitin juoksun vaikka vauhti oli sitä samaan. Mietin missä kohtaa otan urheilujuomani eikä niin että kun siltä tuntuu. Rytmittäminen teki mielestäni juoksusta hallitun, muuten olisin vain säheltänyt mennessäni. Toinen asia oli, miten saan aikani kulumaan. Ja kun keksin siihen oheen kivaa tekemistä mikä ei häirinnyt itse juoksua, sujui harjoitus hyvällä tavalla. Juostessani  olen lukenut kirjaa, katsellut Yle Areenaa, harjoitellut sanoja espanjan kokeeseen. Pitkää lenkkiä juostessa laitan juoksumaton eteen telineen jonka päälle asetan katseltavan sille korkeudelle että juoksuasento säilyy hyvänä enkä katsele alaspäin juoksumaton säätötilaan. Lyhyemmällä treenillä sitä en välttämättä tee .  Aloin  tekemään juoksun vaihtelua myös maton kaltevuutta säädellen. Tähänkin otin mukaan tietyn rytmityksen, mietin tietyn mittaisen veto osuuden tietyllä kaltevuudella. Ja se oli kyllä tosi kivaa vaihtelua.                                                                                                                                                 Tunnin mittainen kevyt treeni hujahtaa vaikka iltalehteä lukiessa  tai viestitellessä ystävän kanssa.     

              Vetoharjoitus vaatii jo keskittymistä itse harjoitukseen. Siinä en tarvitse mitään oheis ohjelmaa. Musaa kuuntelen alku- ja loppu verkoissa  mutta yleensä itse treeni on niin vaihtelevaa että oma keskittyminen pitää olla itse treenissä.  Alkuun olin aika tumpelo, en osannut ajoittaa vauhdin nostoa ja monesti vasta puolessa välissä treeniä olin löytänyt sen rytmin miten pitikin edetä. Nyt tiedän mihin kohtaan vauhdin nosto tulee ajoittaa että pääsen tekemään veto-osuuden tehokkaasti ja lasken sen sitten palautteluvaiheeseen.   




          Matolla juostessani teen vaihtelua myös juoksukenkiä vaihtamalla, ihan niin kuin ulkonakin. Minusta on hyvä että jalka kuormittuu aina välillä vähän eri kohdasta. Enemmän vaimennetut pitkälle lenkille ja vetotreeneissä käytän välillä kisakenkiä. Välillä korkeampi drop ja välillä matalampi.   

          Juoksuasuksi valitsen aina hyvin hengittävän mutta siitä huolimatta joudun ainakin pitkillä lenkillä laittamaan puhaltimen puhaltamaan viileämpää ilmaa. Vaikka yritän myös juosta sitä ilmankin, on sitten taas helpompi siirtyä ulos hellejuoksuun kun kesä vihdoin saapuu. Jos saapuu ja helteilee. 

           Tänä talvena näissä etelä-Suomen vaihtelevissa talvioloissa siirryin melko pian treenaamaan matolla. Koppuralla juostessa alkanut säären etuosan kipu helpottui melko pian. Todennäköisesti en osaa juosta nastoilla tarpeeksi kuopasua ja  niin askeleesta  saattaa tulla  töksähtävä. Tätä mietimme hierojani kanssa. Hän esitti sen konkreettisesti millä tavalla askellus jalkapohjaani tuntuu kun kuopaisu ei onnistu. Tätä tuntemusta seuraan usein juostessani. 




              Siitä huolimatta että olen juossut monet harjoitukset matolla. Yritän kuitenkin aina väliin juosta ulkona vaikka alusta olisi surkeakin. Kaipaan ulkoilmaa ja sen raikkautta. Pitkät päivät sisällä töissä saa  janoamaan ulkotilaa. Onneksi nämä koppurat nyt kuitenkin ovat vain väliaikaisia ja eniten odotan niitä talvisia alustoja että voisin juosta ilman nastoja. Tätä tein alkutalvesta kun alusta oli vain luminen ja siinä oli ihan ihanteellista juosta. 

            Yhteenvetona voin kuitenkin todeta että tarvitsin paljon harjoittelua ennen kuin opin juoksemaan matolla oikein. Olin väärässä kun luulin että virta päälle ja juoksemaan. Mutta joka tapauksessa kiva vaihtelu harjoittelulle.   Perun omat puheeni kun luulin etten koskaan juoksisi matolla, aikanaan tuumasin että minulla on vain räsymattoja ja ne riittäköön. Eikä haittaa vaikka treenaisinkin useita kertoja sisällä, luonnosta ennätän nauttia varmasti ihan riittävästi silloin kun se on kauneimmillaan. 

Tänään lumilomalla minä mietin nastat vai normit. Menenkö salille matolle. Näillä korkeuksilla ei ole koskaan ollut plussakeliä tammikuussa viimeisten vuosien aikana. Ja ennen lomaa hihkuin miten ihanaa on päästä Vuokatin lumille. Lenkkeilemään siellä ihan normi juoksukengillä lumisilla reiteillä. Nyt minä kaivelen sadeasuni valmiiksi ja sillä mennään mitä suomen talvi minulle antaa. 



.... Lennä lennä Kesäkerttu... lennä lumisten reittien toivossa suojakelin antamiin tunnelmiin....🐞

                                                                                                                                                                                                                       

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Polar Kertoo Kaiken....🐞

              Edellistä kirjoitustani päättäessä mietin, olisiko se pitänyt päättää vasta Suomessa. Vaikka paluu matka silloin oli jo melkein aluillaan, silti kaikkeahan voi tapahtua ja niin tapahtuikin.        Kirjoitin myös miten perjantaina ennen kotiinpaluuta heräsin aikaisin. Olin nukkunut hyvin ja tunsin oloni ihan normaaliksi.  Ja niin tein lenkin aallonmurtajalle. Muistan kuitenkin ihmetelleeni kun yhtäkkiä Polarin kello näyttikin Nightly Recharge tilan Heikko. Ajattelin että no näyttää mitä näyttää ja mietin että kello on ollut yöllä huonosti kädessä tai jotain muuta  ja vempeleitä ne vain ovat. Ei vempeleisiin pidä liikaa tuijottaa.       Hyppään edellisen postauksestani kohdasta siihen mitä en siis vielä kirjoittanut. Kotiin paluu.  Aloin joskus neljän aikaan perjantai iltapäivällä pakkaamaan tavaroita ja ihmettelin miten kylmä oli. Säädin ilmastoinnin ja jatkoin toimiani. Ei mennyt kauaakaan kun kädet täristen hain kuumetta alentavaa. Olo oli surkea ja alkoi juoksuttamaan w

Costa Blanca...Torrevieja....🐞

                Saavuttiin Torreviejaan  lauantaina. Lento oli ajallaan ja hyvin ennätti vielä merenrantaan ennen kuin aurinko laski illaksi. Olin nukkunut matkaa edeltävän yön pienessä horroksessa ja olin tosi väsynyt. Ajattelin että sunnuntain pitkis 18 km juostaan heti aamusta. Silloin on vielä viileämpää ja muutenkin kivaa juosta kun ihmisiä on  vähemmän liikkeellä.         Sunnuntaina heräsin  kuitenkin pienessä kurkkukivussa eikä olo ollut yhtään levänneen oloinen. Muistan joskus aiemminkin miten lentomatkan jälkeen on ollut samanlaisia oireita. Epäilen että astmaatikkona koneen ilmastointi vaikuttaa. Se jotenkin tuntuu niin kovalta ja kuivaltakin toisinaan.                Päätin jättää pitkiksen juoksematta ja jatkaa oleilua rauhalliseen tahtiin. Ja kun olo paranee, palaan normaalisti harjoitusohjelman pariin.  Maanantai oli lepopäivä ja olokin paljon parempi. Seuraava harjoitus suunniteltu tiistaille ja siinä toivottavasti pääsen palaamaan taas harjoitusten pariin.       Maanan

Saul SM Maraton....🐞

Perjantai 13.10.23                                                      Perjantai kolmastoista päivä on kulkenut aikojen saatossa epäonnen päivänä. Vaikkei oma päiväni vielä päätökseen olekaan kulkenut se heräsi minulle varsin mukavasti. Tunsin itseni hyvin voimalliseksi ja yölliset sykkeet olivat palautuneet täysin normaaliksi sairasteluiden jälkeen.  Huominen Saul SM Maraton starttaisi Vantaalla kello 11.00. Oltiin menty kuullostellen vointia ja herätelty kroppaa juoksemaan. Syöty hyvin ja nukuttu. Tankkaus sujunut nappiin. Noudatettu kaikki lääkärin ohjeet ja tänä aamuna uskalsin toivoa että startti tapahtuu huomenna. Lopullinen päätös tehdään vasta kalkkiviivoilla.  Ensimmäisen kerran voin sanoa etten jännitä yhtään. Etenen juuri niinkuin edetä voin. Viimeinen herättely lenkki odottaa vielä ja minä keskityin vain lomapäivän olemiseen ja luen kaikki Vantaan Maratonin infot ja ehkä huomenna juostaan ensimmäistä Saul SM maratonia.       Illan kevyt veryttely ja siihen avaavat vedot ol