Taikarinteen Naavaa ja ....ultrajuoksuharjoittelua matolla ....🐞

 

Tämän hetkinen maailman meno on pakottanut minut keskittymään

kaikkeen arkiseen  ja muistuttaa siitä miten tärkeää on osata nauttia hetkestä. On vain löydettävä positiivisia asioita ja uskottava tulevaisuuteen.  Huomisesta en voi koskaan tietää ja siksi elän vain tässä päivässä. Se että teen pitkän tähtäimen suunnitelmia mahdollistaa minulle tämän hetken elämisen janon. En  ummista silmiäni maailman julmuudelta, se surettaa minua mutta pistää kuitenkin katsomaan nousevaan aurinkoon uskomalla tämän päivän ainutlaatuisuuteen.

Juoksuharjoittelu on jatkunut kohti kevättä ja kevät etenee omaa vauhtiaan. Välillä tunnen kuinka aurinko lämmittää jo pakkasenkin läpi, toisinaan joudun myrskytuulen alla huomaamaan miten pieni ja vaatimaton olemukseni heiluu tuuleen ja yrittää hakea sen eilisen auringon lämmön.  Lisään askelta toisen perään ja kuvittelen hetkeä kun kierrän taas radalla. 

Olen yrittänyt pysyä arjen junassa. Juna on tuonut uutta, kuljettanut  rahtina  myös vanhaa, vähän sairautta, enemmän työtä ja Taikarinteen Naavaa. Naavan on tuonut ihanaa iloa ja hieman uutta rutiinia päivään. Aamulla on herättävä aikaisemmin että ehdin ruokkimaan koirani ja vielä lopuksi ennen töihin lähtöä pyrin aina olemaan sen kanssa ulkona puolisen tuntia aamusta ja sitten ne ulkohetket illallakin. Kolme viikkoa olemme nyt tehneet tuttavuutta toisiimme ja Naavasta on kasvamassa kovaa vauhtia semmoinen juoksijatyttö joka varmasti nauttii nähdessään kun vedän juoksukengät jalkaan.

   Naava

                         Omaan harjoitteluuni meinasi tulla taas vähän takapakkia kun viime syksynä satuttamani jalkaterä alkoi vaivaamaan ja hermopinne muistutteli taas siitä miten tyytyväinen pitää olla silloin kun voi juosta niin ettei mihinkään satu. Onneksi heräsin tuohon vaivaan heti kun ensimmäinen vihlaisu jääkoppuralla juostessani tuntui. Kevensin ja pyrin heti hakemaan pehmeämpää alustaa ja jätin nastalenkkarit pois. Juoksin hiljaa lumella tavallisilla juoksukengillä. Yöksi laiton varpaiden väliin silikonierottajat ja aloitin jalkateräjumpat.... taas. 

                         Harmi vain että juoksu alusta on ollut tänä talvena varmasti huonoin mitä oikeastaan vuosiin muistan ja olen kiihkeästi odottanut että lumi ja jää sulaisi paljastaen kevyenliikenteen väylät vapaaksi juoksuharjoittelulleni. No välillä sulaa ja taas jäätyy mutta uskon kuitenkin että jääkoppuran loppusuoralla aletaan onneksi olemaan. Kellokin kääntyy ensi yönä, illat muuttuvat valoisiksi ja tuon kesän lähemmäs kuin eilen. 

                    Jälleen olen tyytyväinen siitä että reilu vuosi sitten tyhjensin romuvaraston ja tein sinne kuntosalin ja hankin juoksumaton. Kovin paljoa en matolla ole vuoden aikana juossut mutta tänä talvena kyllä eniten. Olen tehnyt harjoituksen kuin harjoituksen matolla. Lyhyet kevyt lenkit, vetotreenit ja myös reilun parin tunnin pitkät harjoitukset. Pisimmät juoksuni ovat olleet 25 km mittaisia . 

                Itse tosiaan aina ajattelin että mattojuoksu on tylsintä mitä voi olla enkä tosiaan olisi koskaan uskonut miten siitä voi joskus jopa innostuakin. Ensinnäkin musta on ihanaa kun talvella ei tarvitse pukea paljoa vaatetta ja saa juosta ilman nastoja. Tällä hetkellä juoksen matolla melkein kaikki treenit paitsi juoksukoulun harjoitukset tietysti.  Odotan sellaisia juoksukelejä ja alustaa että voin juosta normijuoksukengillä ilman nastoja, joissa on vaimennusta riittävästi. Hermopinne ei vaivaa lainkaan kun juoksen matolla hyvin vaimennetuilla juoksukengillä. Ja onkin ihanaa kun on voinut tehdä treenit ihan normaalisti eikä ole tarvinnut tyytyä korvaaviin lajeihin. 

                Ennen kuin  aloitin mattojuoksemisen mietin aina miten saan aikani kulumaan. Ja muuten yksi asia on aika tärkeä. Ainakin itse huomasin että se miten juoksumatto huoneessa on sijoitettu vaikuttaa  siihen miten juoksu kulkee. Silloin kun sain mattoni, asetin sen menosuunta seinää vasten koska edessä oli hylly mihin laiton juomapulloni ja kaikki muut härpäkkeet. Kaikki olivat käden ulottuvilla mutta  jotenkin vain tuntui ettei juoksu etene kunnes lopulta tajusin sijoittaa sen niin että edessä oli reilusti avointa tilaa. Juoksu oli paljon ilmavampaa ja tuntui kuinka matka etenee, hassua mutta niin se vain oli.

                                  Nyt ennen treeniä mietin millä varusteilla juoksen ja vaihtelen kenkiäkin. Juotavaa pitää olla lähettyvillä sillä sisäjuoksussa tulee kuuma kun ilmavirtaus puuttuu.  Lyhyille n. tunnin treeneihin otan vain vettä mutta sitten kun mennään jo yli puolen toista tunnin yhtäjaksoista juoksua on mukana myös urheilujuoma, välillä geeliäkin. Olen juossut niin paljon pitkiä lenkkejä juomat ja geelit juoksuliivissä mukana  että on välillä ihanaa vain nautiskella kevyestä menosta kevyissä vaatteissa ja naukkailla  matkaeväät hyllyltä. Pitkää harjoitusta juostessani mietin miten juomani ja geelini otan jotta saman voisin sitten toistaa kisoissakin. Yleensä juon 20 minuutin välein ja geelit otan n. viiden kilometrin välein. Maratonilla tämä toimii, ultralla geeli väli on hieman lyhyempi. 

                      Ajankuluksi kuuntelen erilaista rytmikästä musiikkia, luen lyhyitä pätkiä tai katselen elokuvaa ja tv-sarjoja. Vetotreenit ovat usein niin hektisiä ettei silloin seurailla muuta kun vetojen ja palautusten pituutta, vauhtia ja sykettäkin. Silloin musat soi täysillä ja antaa potkua askeleeseen. Pitkällä rauhalliselle juoksulla saatan lukea, kuunnella musiikkia ja katsella tv-sarjoja. Tällä hetkellä seuraan Myrskyluoto-sarjaa Yle-Areenalta.  Reilu kuukausi sitten luin tuon teoksen kaikki viisi osaa ja nyt jälkikäteen on kiva katsella sitä tv-sarjana ja miettiä miten hyvin se pysyy Anni Blomqvistin kirjan tapahtumissa ja hyvinhän se on ainakin tähän asti pysynyt, tosin lyhennettynä versiona mutta kun kirjan on lukenut niin näin se on ihan kiva seurailla. Ja oikeesti, aika kuluu kuin siivillä siinä juostessa. 

Mattojuoksussa haen aina tietyn tuntuman juoksuvauhteihin. Kello ei mittaa vauhtia ja matkaa niin kuin ulkona ja yleensä itse maton näyttämät kilometrit ovat lähempänä totuutta kuin kellon. Pitkillä lenkeillä arvioin oman tuntemuksen juoksun aikana sekä kulutetun ajan ja näin saan jonkinlaisen kuvan matkavauhdista. Tylsinä hetkinä teen myös vauhdin vaihtelua, vähän niin kuin maastossakin. Välillä mennään hitaasti mäkeä ylös ja sitten taas nopeammin alas. Yhtäjaksoinen tasainen vääntö taas auttaa minua tottumaan tuleviin ratajuoksuihin mikä on sitä tasaista vääntöä. Sisällä väännetään vielä vähän enemmän kuin ulkona. Näin minä koen. Mattojuoksun treeni päättyy silloin kun kello näyttää harjoitusohjelman mukaiset kilometrit vaikka eroa maton kilometreihin olisikin. Yleensä matto näyttää matkaa hieman enemmän. 

Taikarinteen Naava

                                     Taikarinteen Naava odottaa minua matolta ja yhdessä lähdemme kotimetsään katselemaan mitä kaikkea jännittävää siellä onkaan. On siellä naavaakin, roikkuu puiden oksilla, siellä missä metsä tuoksuu eniten metsältä. Sinne me sitten menemme kun lumi vähän sulaa eikä tarvitse niin kovasti tarpoa. Annan Naavan kasvaa rauhassa ja tutustua ensin näihin lähi alueisiin  pienin iloisin lenkein ja sitten myöhemmin koko kotimetsän jännittäviin maastoihin. 

Aamulenkit taittuvat lähellä kotia. Ladon lähistöllä on aina paljon haisteltavaa.

                  Sen ohi mennään hitaasti nautiskellen, katsellaan miten nouseva aurinko paistaa sen avonaisesta ovesta sisään ja värjää talven varalle varastoidut heinäpaalit kullan keltaisiksi. Ja kun lato on viimein ohitettu otamme ensimmäiset yhteiset juoksuharjoitteet, ihan vain askel sinne ja tänne. Naava katsahtaa minuun ja kirmaa iloiseen laukkaan hetkeksi. 

                                     Antaa myrskytuuleen puhaltaa, se tuo kesää tullessaan. Seuraavaan kisaan on kuukauden verran aikaa. Nyt kaikki harjoittelu ja keskittyminen sitä kohti kaiken tämän muun arjen matkassa. Harjoittelu on sujunut hyvin vatsasairastelusta huolimatta. Se veti kropan  hetkeksi ihan veteläksi. Aloitin kuitenkin harjoittelun kevyesti ensin kävellen ja sitten juoksemaan ihan peruskestävyys vauhdeilla matalalla sykkeellä. Toivuin hyvin ja tällä viikolla harjoittelu on sujunut jo ihan normaalisti. Arkijuna vieköön eteenpäin. Katsotaan koska ollaan asemalla, otan juoksuni ja starttaan taas viivalla. Positiivisin mielin halua katsella kuinka huomisen aurinko nousee taivaalla ja taas antaa minulle aikaa janota  tätä kaikkea. 

                📷kemir

             Ja kun juoksuaskel hiljenee ja Naava nukkuu, minä istun tuoliin, avaan kirjani matkaten tarinoiden mukana vuoristo teitä pitkin vihertävään laaksoon. Niinä hetkinä katoan arjesta ja unohdan mitä surullista maailmalla tapahtuukaan. 

.....  Lennä lennä Kesäkerttu... auringon kultaamien heinäpaalien juureen....🐞