Siirry pääsisältöön

Eka viikko reiden revähdyksestä ....🐞

Viikko sitten jouduin pohtimaan itseäni, valintojani, pysähtymään ajattelemaan...maltanko...jaksanko. Voinko enää koskaan tehdä sitä mitä minä suoraan sanottuna rakastan. Entä jos en voi. 

Oikea takareisi revähti viikko sitten lauantaina ja vamman sattuessa luulin että kyse oli vielä paljon vakavammasta. Ensimmäinen ajatus joka mieleeni tuli... pystynköhän enää koskaan juoksemaan. Olen tehnyt itselleni selväksi että se päivä tulee vielä, halusit tai et. Siksi olenkin nauttinut  lenkeistäni jotka olen saanut tehdä ja nauttinut seuraavien päivien tekemättömistäkin. On aika hassua kiihkeästi odottaa huomista joka vie mut juoksemaan. 
Jos näin kuitenkin  käy, hyväksyn sen. Juoksu ei ole mulle pakkomielle vaikka niin joku joskus on luullutkin. Se on mulle paljon enemmän. Ei ole kyse vain  treenaamisesta ja kisoissa käynnistä tai  hienoista hetkistä muiden saman henkisten kanssa. Se on mulle vapautta, se vie mut aina johonkin uuteen ja antaa mulle onnen ja  on vaan asia jota haluan kiihkeästi tehdä. En siksi että halua juosta lujempaa, kauemmin tai pidemmälle. 
Tämä saa minut muistelemaan  Haile Gebrselassien  sanoja  kirjasta Aki Hintsa Voittamisen Anatomia ...
 jos en juokse, en ole se, joka omasta mielestäni olen:juokseva mies

Kyllä minussa varmasti jotain muuttuisi jos en enää pystyisi juoksemaan. Olisinko katkera, en kai, kaipaisin vaan hirveästi. Kaikista harrastamistani lajeista ei mikään muu ole antanut mulle sitä tunnetta minkä juoksu antaa, ei edes tanssi.  Niin se vain on. 

Tiedän että olen vähän jääräpää ja teen asiat niinkuin haluan eikä luovuttaminen meinaa oikein koskaan olla vaihtoehto jos läpi pääsy suinkin  vain on realistisen mahdollinen.

Hoidin vammani alkuun ensimmäiset neljä päivää tulehduskipulääkkeellä, kylmähoidolla, levolla, pienen pienellä lihaksen aktivoinnilla ja ravinnolla. Ravintoon lisäsin vähän enemmän proteiinia kuin mitä normaalisti söisin. 

Lepo oli tärkein juttu, toki kävin normaalisti töissä mutta muuten annoin lihaksen levätä ja parantua. 
Tein alkupäivinä pienen pientä jalottelua, aktivoin lihasta varovasti pieniä hetkiä kerrallaan.
Kävelyn sujuessa normaalisti, tein pari hypähtelyä, kannatin painoa kevysti jalalta toiselle,myöhemmin polven koukistusta vatsalla maaten muutamia kertoja. Kuuntelin kehoa ja noudatin lääkäriltä saamaani ohjetta. 

Viidentenä päivänä vammasta tein pienen harjoitteen kävely-hölkkää vaihdellen. Parin askeleen hölkkä vaihtui kävelyyn, puolen tunnin tunnustelun jälkeen tuntui ihan hyvältä.
Tämän jälkeen tein harjoitusohjelman mukaisen tunnin mittaisen voimaharjoitteen, koko ajan kroppaa kuunnellen ja kaikki juuri sen ehdoilla. Tein kaikki ohjelman mukaiset liikkeet, osasta jätin painot pois ja käytin ainoastaan vartalon painoa. Treenin jälkeen jalka tuntui paljon paremmalta ja sen päälle kunnolla lepoa. 
Kävin töissä ja muuten vaan jalottelin parin päivän ajan. Pientä lihaksen aktivointia muutamilla pikkuhyppelyillä. Tulehduskipulääke kuuri jatkui ja niin kylmähoitokin. 

Olin reväyttänyt tuon saman kohdan nuoruudessani tanssitunnilla, silloin palattiin muutaman lepopäivän jälkeen pian liikkumaan niin kuin se kivun salliessa oli mahdollista ja nukuttiin polvi kainalossa. Niin tein nytkin. 

Viikko vammasta tein hyvän alkulämmittelyn ja hypähtelin hyppynarua. Ajattelin nyt hölkätä vähän ja vaihtaa kävelylle heti siltä tuntuessa. 
Hölkkä tuntui hyvältä, kroppa ja jalka vahvemmalta. Otin lyhyttä varovaista askelta samalla assusuoralla jossa olin kaatunutkin. Huomasin miten valtavan hyvä vaikutus on ollut jo entuudestaan tehdyllä voimaharjottelulla. Juoksuasento pysyi hyvänä ja askel mukavasti lantion alla. Heti kun tuntui väsymystä lihaksessa tai kipua, kävelin. 
Kolmen kilometrin jälkeen hölkkään tuli mukaan juoksuaskeltakin ja tarvittaessa hölläsin. 
Juoksu ei ole niitä suositeltavampia kuntoutusmuotoja mutta ei kiellettykään, kipu on ratkaiseva. Eikä mun olisi edes ollut pakko juosta mutta juoksin kuitenkin. 
Treenin jälkeen tuntui että liike oli tehnyt hyvää. Jalka on usein kivuton mutta vaihtelee myös tylpän jomotuksen kanssa. Nyt taas lepoa.
Uskon että pikku hiljaa liikkeelle lähtö jo tässä vaiheessa on parempi vaihtoehto kuin se että odotan täysin kivutonta aikaa. 


Sain myös itseluottamusta ja voi wau sitä ihanaa vapauden tunnetta minkä juoksu mulle antaa. 
Kyllä minä maltan,  sillä haluan intohimoisesti vielä jatkaa. En hautaa unelmiani, ehkä juuri se saa malttamaan.
Tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan muutakin kuin vain yksittäisen treenin suorittamista tai oman tason testaamista, vaikka nehän ne juuri niitä waujuttuja ovatkin. 
Äkkiäkaikkitännemullenytjaheti joutuu nyt vähän himmaamaan. Ottamaan pari askelta taakse päin ja sitten vasta jatkamaan. 
Mulla on yksi asia jonka aion ja haluan saavuttaa jos se vain teoreettisesti on suinkin mahdollista ja tässä hetkessä vaihtoehto ei ole luovuttaa. 

Harjoitusohjelmaa on nyt kevennetty. Mikäli jalan paraneminen etenee, pyrin tekemään treenit niin kuin ne on mulle suunniteltu. Jos pitää höllätä niin sitten höllätään. Olen tyytyväinen kuluneeseen viikkoon vaikka ensimmäiset päivät tuntuivatkin tuskallisen pitkiltä. Nautin kuitenkin  levosta ja luin kirjoja. Mielikuvissani juoksin menneitä juoksujani aina uudestaan ja uudestaan, näin muistoistani miten ensimmäinen  maratonini päättyy maaliin Forssan Suvi-illassa.


.... Lennä lennä Kesäkerttu... älä luovuta... vielä on mahdollista tavoitteet saavuttaa... 🐞






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Polar Kertoo Kaiken....🐞

              Edellistä kirjoitustani päättäessä mietin, olisiko se pitänyt päättää vasta Suomessa. Vaikka paluu matka silloin oli jo melkein aluillaan, silti kaikkeahan voi tapahtua ja niin tapahtuikin.        Kirjoitin myös miten perjantaina ennen kotiinpaluuta heräsin aikaisin. Olin nukkunut hyvin ja tunsin oloni ihan normaaliksi.  Ja niin tein lenkin aallonmurtajalle. Muistan kuitenkin ihmetelleeni kun yhtäkkiä Polarin kello näyttikin Nightly Recharge tilan Heikko. Ajattelin että no näyttää mitä näyttää ja mietin että kello on ollut yöllä huonosti kädessä tai jotain muuta  ja vempeleitä ne vain ovat. Ei vempeleisiin pidä liikaa tuijottaa.       Hyppään edellisen postauksestani kohdasta siihen mitä en siis vielä kirjoittanut. Kotiin paluu.  Aloin joskus neljän aikaan perjantai iltapäivällä pakkaamaan tavaroita ja ihmettelin miten kylmä oli. Säädin ilmastoinnin ja jatkoin toimiani. Ei mennyt kauaakaan kun kädet täristen hain kuumetta alentavaa. Olo oli surkea ja alkoi juoksuttamaan w

Costa Blanca...Torrevieja....🐞

                Saavuttiin Torreviejaan  lauantaina. Lento oli ajallaan ja hyvin ennätti vielä merenrantaan ennen kuin aurinko laski illaksi. Olin nukkunut matkaa edeltävän yön pienessä horroksessa ja olin tosi väsynyt. Ajattelin että sunnuntain pitkis 18 km juostaan heti aamusta. Silloin on vielä viileämpää ja muutenkin kivaa juosta kun ihmisiä on  vähemmän liikkeellä.         Sunnuntaina heräsin  kuitenkin pienessä kurkkukivussa eikä olo ollut yhtään levänneen oloinen. Muistan joskus aiemminkin miten lentomatkan jälkeen on ollut samanlaisia oireita. Epäilen että astmaatikkona koneen ilmastointi vaikuttaa. Se jotenkin tuntuu niin kovalta ja kuivaltakin toisinaan.                Päätin jättää pitkiksen juoksematta ja jatkaa oleilua rauhalliseen tahtiin. Ja kun olo paranee, palaan normaalisti harjoitusohjelman pariin.  Maanantai oli lepopäivä ja olokin paljon parempi. Seuraava harjoitus suunniteltu tiistaille ja siinä toivottavasti pääsen palaamaan taas harjoitusten pariin.       Maanan

Saul SM Maraton....🐞

Perjantai 13.10.23                                                      Perjantai kolmastoista päivä on kulkenut aikojen saatossa epäonnen päivänä. Vaikkei oma päiväni vielä päätökseen olekaan kulkenut se heräsi minulle varsin mukavasti. Tunsin itseni hyvin voimalliseksi ja yölliset sykkeet olivat palautuneet täysin normaaliksi sairasteluiden jälkeen.  Huominen Saul SM Maraton starttaisi Vantaalla kello 11.00. Oltiin menty kuullostellen vointia ja herätelty kroppaa juoksemaan. Syöty hyvin ja nukuttu. Tankkaus sujunut nappiin. Noudatettu kaikki lääkärin ohjeet ja tänä aamuna uskalsin toivoa että startti tapahtuu huomenna. Lopullinen päätös tehdään vasta kalkkiviivoilla.  Ensimmäisen kerran voin sanoa etten jännitä yhtään. Etenen juuri niinkuin edetä voin. Viimeinen herättely lenkki odottaa vielä ja minä keskityin vain lomapäivän olemiseen ja luen kaikki Vantaan Maratonin infot ja ehkä huomenna juostaan ensimmäistä Saul SM maratonia.       Illan kevyt veryttely ja siihen avaavat vedot ol